Tanskalaisen Lone Scherfigin ohjaama An Education on eräs vuoden indie-yllättäjistä: 1960-luvun Lontooseen sijoittuva kasvukertomus ei kohdannut suuria yleisöjä, mutta ansaitsi silti kolme Oscar-ehdokkuutta. Suurimman osan kehuista on kahminut nuori Carey Mulligan, joka kannattelee elokuvaa vahvalla roolisuorituksellaan.
Journalisti Lynn Barberin muistelmiin perustuvan elokuvan keskiössä on 16-kesäinen Jenny (Mulligan), joka vanhempiensa painostuksesta tähtää Oxfordiin. Suunnitelmat uhkaavat kuitenkin kariutua, kun tyttö törmää itseään paljon vanhempaan Davidiin (Peter Sarsgaard). Urheiluautolla kruisaileva pelimies vie huolettomasta boheemielämästä haaveilevan Jennyn taiteen ja kulttuurin kyllästämään maailmaan, joka on täydessä vastakohdassa kodin ja koulun harmaan arjen kanssa.
Unelmien ja realiteettien ristipaineessa Jenny on oman naiiviutensa uhri. David paikkaa tyhjät puheensa koruilla ja Pariisin matkoilla, eikä tyttö näe kuinka huteralle pohjalle on astumassa. Tarinan todellinen tragedia on kuitenkin se, kuinka myös Jennyn vanhemmat lankeavat Davidin lumoon. Koulutus ei enää olekaan prioriteetti, kun tyttärellä on mahdollisuus varmistaa itselleen taloudellinen ylläpito.
Ensimmäiset viisi varttia An Education etenee kepeän huumorin siivittämänä sujuvasti. Loppu vetää kuitenkin maton alta: käsikirjoitus tekee viimeisten 15 minuutin aikana hätäisen täyskäännöksen, jolla yritetään sitoa langat yhteen siistiin kimppuun. Epäuskottava vaihdos rikkoo tarinan sisäistä logiikkaa ja korostaa siihen kiteytynyttä moraliteettia räikeästi.
Parasta kokonaisuudessa on Carey Mulligan, joka onnistuu olemaan valkokankaalla yhtä aikaa ihanan suloinen ja raivostuttavan naiivi. Rooli ei ole helppo, mutta Mulligan rakentaa Jennystä kokonaisen ja uskottavan henkilöhahmon.
Anton Vanha-Majamaa
Tähdet: ★★★
AN EDUCATION
ISO-BRITANNIA 2009
OHJAUS Lone Scherfig
KÄSIKIRJOITUS Nick Hornby, perustuu Lynn Barberin muistelmiin
PÄÄOSISSA Carey Mulligan, Peter Sarsgaard, Alfred Molina, Olivia Williams, Emma Thompson
GENRE Draama
IKÄRAJA Sallittu
KESTO 1 t 36 min
ENSI-ILTA 12. maaliskuuta
Muuta mielenkiintoista:
- Oscar-ehdokas ja Emmy-voittaja hyppäämässä Driven kyytiin Elokuvasta An Education Oscar-ehdokkuuden napannut Carey Mulligan sekä kaksinkertainen Emmy-voittaja...
- Bigelow päihitti taas Cameronin Kathryn Bigelowin The Hurt Locker voitti peräti kuusi Bafta-palkintoa....
- Carey Mulligan My Fair Ladyn pääosaan? An Education -tähti Carey Mulliganista tulee seuraava Eliza Doolittle, jos...
- Danny Boylen uusi elokuva päättää Lontoon elokuvajuhlat Slummien miljonäärillä menestynyt Danny Boyle on saanut valmiiksi uuden ohjauksensa....
- Wilbur Draama vaatimatonta kirjakauppaa pitävien Harbourin, Wilburin ja Alicen elämästä ja...


{ 2 comments… read them below or add one }
Tällainen aihe puree minuun aina. Ja kun leffa perustuu Nick Hornbyn kirjaan, se ei voi olla huono. Yleensäkin brittiläinen elokuva voittaa amerikkalaisen. En osaa tarkemmin perustella, luultavasti olin britti edellisessä elämässäni. Hieno leffa!!!
Tosin täytyy sen verran korjata, että Nick Hornby teki vain käsikirjoituksen. Elokuva perustuu Lynn Barberin muistelmiin, kuten arvostelussa totesin.