Kommentti: Big Gamen avausviikonlopusta puuttui rytinä

23.3.2015 13:56

Big Gamen avausviikonloppu oli yksi vuoden parhaista: 28 678 katsojaa. Se oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Ennakkonäytökset mukaan lukien katsojamäärä on n. 34 000. Floppia on turha huudella, mutta silti tulos tuntuu enemmän torjuntavoitolta kuin ilotulitukselta.

Yksi syy tähän voi olla se, että kotimaisittain hienoon alkuvuoteen on mahtunut paljonkin yleisömenestyksiä. Big Gamen avausviikonloppu häviää peräti kolmelle kotimaiselle ensi-illalle tänä vuonna. Neljälle, jos ulkomaistenkin leffojen ensi-iltaviikonloput lasketaan mukaan.

Luokkakokous räjäytti potin jo kuukausi sitten poikkeuksellisen kovalla 87 000 katsojan avauksella. Sitä ennen Risto Räppääjä & Sevillan saituri otti tiukan voiton Fifty Shades of Greysta. Saman viikonlopun aikana molemmat elokuvat keräsivät yli 50 000 katsojaa. Big Gamen edelle jää myös uusin Vares.

Vuosi on ollut tähän mennessä poikkeuksellisen kova, mutta silti Big Gamen tulos alittaa odotukset. Myös ohjaaja Jalmari Helanderin edellinen elokuva Rare Exports avasi ilmestyessään Big Gamea paremmin. Synkeä joulupukkitarina keräsi teattereihin parin päivän aikana 47 000 katsojaa. Kun otetaan huomioon, että 8 miljoonan Big Game on Suomen historian kallein elokuvatuotanto, voidaan ihan suoraan kysyä, mikä meni pieleen.

Minusta vastaus on yksinkertainen: Hype puuttuu. Elokuvapiireissä Big Gamesta on puhuttu paljon, mutta massojen innostus (se sama, joka teki Luokkakokouksesta vuoden suurimman menestystarinan) loistaa vielä poissaolollaan.

Ehkä alkuvuosi on aiheuttanut suurelle yleisölle ähkyn, eikä teatteriin enää jakseta raahautua katsomaan uutta must see -tapausta. Ehkä pelkkä mittakaava ja Samuel L. Jacksonin läsnäolo eivät riittäneet katsojien houkuttelemiseksi.

Osasyytä voi myös hakea arvosteluista, vaikka niiden merkitys massojen liikkeisiin onkin erittäin pieni. Vaikka arvostelut ovatkin olleet elokuvalle lempeitä, eivät nekään ole olleet mitään kioskinkaatajia. Jussi Huhtala antoi toimintatapaukselle Episodissa viisi tähteä, mutta muiden medioiden arviot ovat olleet lähempänä maltillista kolmea. Yleissävy on ollut positiivinen.

Kuten monessa muussakin tekstissä on sanottu, Helanderin elokuva sisältää paljon hienotunteisia tribuutteja seikkailuelokuvan klassikoille. Se ei lyö menoaan läskiksi ja Helanderin kerronnassa on koko ajan sydäntä mukana. Minusta se on hyvä elokuva. Hiukan vanhanaikainen, mutta silti hyvä.

Big Gamesta tuskin tulee floppia. Sen esitysoikeudet on myyty jo useaan maahan ja vaikka 8,5 miljoonan budjetti onkin suomalaisittain iso, on se kansainvälisissä ympyröissä pelkkää hilua. Mikä tärkeintä, alle kymmenellä miljoonalla tehty leffa näyttää valkokankaalla vähintään 30 miljoonan tuotteelta. Helanderille se on Rare Exportsin tavoin mainio käyntikortti maailmalle.

Joonas Alanne

Kirjoittaja on Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä: @JoonasAlanne

Lisää luettavaa