Disney-klassikot järjestykseen 10: Kiistanalainen kunnianosoitus

Vuonna 1940 Walt Disney teki historiaa Fantasia-elokuvallaan. Noin 60 vuotta myöhemmin se sai jatkoa, jota tuskin olisi tullut, jos alkuperäinen teos ei 1990-luvun alussa olisi osoittautunut jättimenestykseksi uudelleenjulkaisuna ja kotivideona.

Alkuperäiseltä Fantasialta kesti 1940-luvun historiallisista tosiasioista johtuen ikuisuus päästä voitolle. Kun se viimeistään kotiteatterijulkaisuna osoittautui menestykseksi, Roy E. Disney sai vietyä läpi setänsä Walt Disneyn unelman jatkosta elokuvalleen. Disney-studioiden tuolloinen toimitusjohtaja Michael Eisner piti sitä ”Disneyn hullutteluna”, eikä hän lopulta kauhean kauas todellisuudesta osunut.

Fantasian sinfoniaorkesterin valmistelua seurannut abstrakti animaatio peilautuu Fantasia 2000:n alussa, kun abstraktit perhoshahmot lentävät hyvän ja pahan taistossa Ludwig van Beethovenin Sinfonia nro 5:n tahtiin.

Ottorino Respighin Pines of Romen säveliin animoidut valaat osoittavat, kuinka tiiviisti Disneyllä opiskeltiin tietokoneanimaatiota 1990-luvulla. Ensin tarinan alkupuoli piirrettiin, sitten se skannattiin tietokoneelle ja piirrosjälkeä muutettiin kunnes se näytti luontevalta uudessakin mediassa. Vesi on tunnetusti myös yksi haastavimmista digitoitavista elementeistä. Lopputuloksessa valaiden silmät ovat vielä käsityötä, koska niitä ei saatu eläviksi tietokoneilla. Pikkuvalaan jääluolakohtauksesta tulee hurja Frozen déjà vu!

Vuoden 1940 Fantasian yksi ongelma oli sen raskassoutuisuus. Vaikka George Gershwinin Sinisen rapsodian voisi hyvin laskea klassiseksi musiikiksi senkin, on sen valinta 1930:n luvun New Yorkin lama-arjen säestykseksi virkistävää vaihtelua.

Hans Christian Andersenin Vakaa tinasotamies -satuun perustuva ja Dmitri Šostakovitšin Pianokonsertto nro 2:n tahtiin animoitua kertomus lelujen salaisesta elämästä oli uusi virstanpylväs Disney-studiolle. Ensimmäistä kertaa tarinan päähenkilöt olivat tietokoneluomuksia, kun aikaisemmin hahmot oli piirretty käsin ja lähinnä maisemia, laitteita ja sivuhahmoja oli tehty cgi:nä.

Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaalin sävelin tarkassa muodostelmassa jojolla leikkivä flamingo oli alkuperäisen Fantasian Tuntien tanssi -baletin strutsien inspiroima. Laji muutettiin matkan varrella, koska uutuuksiin ei haluttu aikaisemman elokuvan hahmoja.

Vaikka uuden ja vanhan elokuvan hahmoja ei haluttu sekoittaa, Walt Disneyn unelma oli, että Fantasia olisi jatkanut ikuista teatterikierrosta ja ajoittain sen jaksoja olisi päivitetty uusilla. Kunnianosoituksena tästä uutuuteen lainattiin Paul Dukas’n Velhon oppipoika, joka on muodostunut klassiseksi Mikki Hiiri -lyhäriksi. Se tietty aiheutti valituksia, koska 60 vuotta vanha pehmeä käsityöjälki ei tietenkään joidenkin mielestä soveltunut samalla tavalla IMAX-näytöksiin digiajan uutuuksien tavoin.

Aluksi tuntuu hieman oudolta nähdä Raamatun tarina Disney-animaationa. Mutta toisaalta, jos ei valittanut alkuperäisen dinosaurusjaksosta, niin miksi urputtaa nytkään? Ja jos tarkoitus on kuvittaa Nooan arkin legenda, mikäpä sopisi säestykseksi paremmin kuin Edgar Elgarin ennen kaikkea valmistujaiskappaleena tuttu Pomp and Circumstance -marssi. Akun ja Iineksen paimentaessa eläimiä arkkiin nähdään myös sen verran hersyvä metavitsi, että kovin tosissaan eivät tekijätkään ole voineet olla.

Beethovenin – ja tietysti Dukas’n – ohella myös Igor Stravinski saa kunnian esiintyä kummassakin Fantasia-versiossa. Hänen Tulilintu-balettinsa kuvittaa Prinsessa Mononoken mieleen tuovaa animaatiota tuhon ja elämän vuorottelusta. Tarinallisesti avausanimaation mieleen tuova kuvaus toimii hyvin kokonaisuuden kehystäjänä – Lisäksi tulilintu tuo mieleen Fantasian lopussa nähdyn Chernabog-demonin.

Idea Fantasian takana on oiva ja Fantasia 2000:n tarkoitus on hyvä. Silti aika on ajanut niiden ohi, ja ne ovat kiinnostavia lähinnä Disney-kuriositeetteina. Vaikka Fantasia 2000:n lyhytelokuvat ovat sinänsä viehättäviä, on vaikea kuvitella minkään niistä nousevan Velhon oppipojan kaltaiseksi klassikoksi – kuten eivät nousseet muutkaan Fantasian palaset.

Alkuperäisen tavoin Fantasia 2000 kamppaili päästäkseen edes omilleen. Jos alkuperäistä voi kuvata raskassoutuiseksi, tekee uutuudesta piinaavaa sen lässyttävyys. Uskottavuutta ja ”keveyttä” on haettu poseeraavilla julkkiksilla, jotka ovat luontevia kuin teennäisimmässä Oscar-gaalassa samoilta ajoilta. Kaiken hauskuutensa 1980-luvulle jättäneestä Steve Martinista sanottakoon, että niin piinaava kuin hän Fantasia 2000:ssa onkin, se on ratkiriemukasta katsottavaa verrattuna hänen ja Alec Baldwinin Oscar-juontoon vuonna 2010.

Fantasia 2000
1999
Disney-klassikko #38
Katselukertojen määrä: 2
Erityistä: Fantasia 2000 oli ensimmäinen pitkä animaatio, joka sai laajan ensi-illan IMAX-teattereissa.

 

Aiheeseen liittyvät jutut