Disney-klassikot järjestykseen 15: Liian monen kokin surrealistinen soppa

Disneyn animaatioiden järjestykseen laittamisessa on ohitettu ensimmäinen neljännes. Vuorossa on yksi studion tunnetuimmista ja pidetyimmistä klassikoista.

Luen parhaillaan koosteteosta J.R.R. Tolkienin kirjoittamista kirjeistä. Ne paljastavat kirjailijasta paljon ja saavat ymmärtämään miksi Taru sormusten herrasta on täynnä eeppistä paatosta – ja miksi siinä on niin vähän aktiivisia naishahmoja. Tolkien piti amerikkalaisia rahvaanomaisina ja lapsellisena. Tähän syntiin oli syyllinen erityisesti Walt Disney, ja jo vuonna 1937 Tolkien halusi varmistaa, ettei tämä saisi oikeuksia hänen Lohikäärmevuori-kirjaansa.

On helppo kuvitella mitä Tolkien olisi ajatellut Disneyn versiosta Lewis Carrollin Liisa ihmemaassa -kirjoista. Syytettiinhän sitä muutenkin brittiläisen kirjallisuuden merkkiteoksen amerikkalaistamisesta. Disney itse ei kritiikistä hämmästynyt, sillä hän halusi tehdä oman nuoruutensa suosikkikirjasta isolle yleisölle sopivan perhe-elokuvan. Tuotannossa keskityttiin tietoisesti Carrollin tarinoiden älykkään sanailun ja vertauskuvallistenkin hahmojen hullunkurisempiin puoliin.

Arvoteoksen leikillinen käsittely ei myöskään ole syy sille, että yksi nykyään yleisesti pidetyimmistä Disney-klassikoista nousee tälle järjestyslistalle jo 15. nimikkeenä, päinvastoin. Kuten aikaisemminkin olen todennut, Disney-fanilla voi olla muutama inhokki, mutta hyvin pian noustaan tasolle, jolla elokuvat ovat jo ”ihan kivoja”. Liisa ihmemaassa kuuluu tähän joukkoon, mutta sillä on painolastia, joka jo ensi-illan aikaan esti sitä nousemasta suureksi hitiksi.

Carrollin kertomusta pidetään hölynpölykirjallisuuden avainteoksena, jossa juonen ei ole tarkoituskaan olla järkeenkäypä. Elokuvallisessa muodossa se kuitenkin kärsii kunnollisesta tarinankaaresta. Tarina on hilpeä, mutta katsoja ei oikeastaan saa palkitsevia vastauksia koko homman käynnistävälle uteliaisuudelle.

Lopputulos on kokoelma hauskoja ja värikkäitä kohtauksia, joiden järjestystä ei useammankaan katselun jälkeen todennäköisesti muista. Toisaalta se pitää elokuvan tuoreena ja yllättävänä, mutta se sitouttaa katselukokemukseen yhtä paljon kuin nippu toisiinsa liittymättömiä lyhytelokuvia.

Ward Kimball lienee osunut aika lähelle totuutta todetessaan, että kokonaisuus kärsi liian monesta kokista – hän oli yksi kymmenestä animaatio-ohjaajista, jotka työskentelivät elokuvan ja sen eri hahmojen parissa! Kun moinen määrä animaation ammattilaisia saa mielikuvituksen lentoa lietsovan aiheen, he ryhtyvät nokittamaan toinen toistaan yhä lennokkaimmilla kohtauksilla, mutta kokonaisuus kärsii.

On esimerkiksi vaikea uskoa, että Liisa ihmemaassa -animaatioon tehtiin enemmän lauluja kuin yhteenkään muuhun Disney-animaatioon. Toiminnan tiimellyksessä suurin osa niistä pääsee esiin vain muutaman sekunnin ajaksi. Eivätkä pidemmänkään huomion saavat ole sellaisia klassisia sävellyksiä, että niitä muistaisi ilman hetken pohdintaa.

Walt Disney itse oli aikoinaan sitä mieltä, että elokuvan odotettua laimeampi vastaanotto johtui myös siitä, että Liisassa ei ollut hahmona tarpeeksi lämpöä. Parasta elokuvassa on kuitenkin juuri se, että sen toimija on reipas, mielikuvitusrikas ja oma-alotteinen nuori tyttö. Siltikin, vaikka Liisa onkin aktiivinen toimija, usein hän vain reagoi kohtaamiinsa asioihin, ja välillä hänen luonteestaan on vaikea saada otetta.

Vuoden 1951 ensi-illan jälkeen Liisa ihmemaassa vaipui lähes unholaan, mutta 1960-luvun lopun pilvisimpinä vuosina sen surrealistinen sisältö erikoisine hahmoineen ja värimaailmoineen nousi pössyttelevän opiskelijanuorison suosioon. Sittemmin elokuvan arvo on noussut yleisöjen silmissä muutenkin.

On kuitenkin todennäköistä, että elokuvan suosikkiasema perustuu pitkälti siihen, että Disney valikoi sen aikoinaan ensimmäisten kotiteatterijulkaisujensa joukkoon. Näin ollen värikäs seikkailu on varmaankin ollut läsnä useammankin katsojasukupolven lapsuudessa.

Liisa ihmemaassa (Alice in Wonderland)
1951
Disney-klassikko #13
Katselukertojen määrä: 6
Erityistä: Kun Walt Disney vielä kaavaili näytellyn elokuvan ja animaation yhdistelmää, hän pyysi yhden version käsikirjoittajaksi toisen tunnetun brittikirjailijan, Aldous Huxleyn.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut