Kommentti: Onko Tom of Finland -elokuva munaton?

”On helppo ennustaa, että tulevina vuosina piirrosten ylpeät machomiehet joutuvat alistumaan samanlaiseen tuotebuumiin, joka on jo banalisoinut Muumipeikon”.

Sitaatti Helsingin Sanomien kuvataidearvostelusta viime kesäkuulta viittaa Tom of Finland -taidenäyttelyyn Helsingissä, ei Dome Karukosken uuteen elokuvaan. Tom of Finland -elokuvastakin on kuitenkin jo ehtinyt kuulua samantyyppisiä kommentteja.

Nykyään Tom of Finland eli Touko Laaksonen on osa suomalaista kulttuurihistoriaa, josta tehdään postimerkkejä, kahvia ja pussilakanoita. Uusi elokuvakin on suunnattu selvästi suurelle yleisölle.

Aikanaan Laaksonen kuitenkin edusti homoseksuaalista alakulttuuria, jota tehtiin salassa, koska se oli kiellettyä ja suorastaan lainvastaista. Vielä nykyäänkin monet Laaksosen piirrokset ovat pornogafisuudessaan roisia kamaa.

Monet sellaiset katsojat, jotka haluavat mennä vastavirtaan, ovat toivoneet löytävänsä elokuvasta jotain yhtä ravistelevaa kuin Laaksosen taiteesta aikanaan. Kriittiset katsojat ovat pettyneet ja moittineet elokuvaa valtakulttuuria myötäileväksi, kiltiksi ja särmättömäksi. Tom of Finland -elokuvassa ei joidenkin mielestä ole tarpeeksi hikeä, spermaa eikä verta. Se ei kuulemma ärsytä ketään vaan on hajuton ja mauton. Seksiaktejakaan ei näy kunnolla, ja Tom of Finland on rajuudessaan samaa tasoa kuin Muumipeikko.

Kaiken lisäksi elokuva on osa Suomi 100 -kampanjaa, ja siksi se nähdään koko perheelle sopivan Suomi-kuvan edustajana, eikä Tom of Finlandin kaltaisella taiteilijalla saisi olla sellaisen kanssa mitään tekemistä.

En tiedä mitä ohjaaja Dome Karukoski ja käsikirjoittaja Aleksi Bardy ovat ajatelleet, mutta uskon etteivät he ole halunneetkaan tehdä elokuvaa, jossa Touko Laaksosen pornografinen taide isoine elimineen ja seksiakteineen siirtyisi valkokankaalle.

Miksi keskittyä Touko Laaksosen taiteen esittelemiseen, kun sitä voi ihailla taidenäyttelyissä tai taidekirjoissa? Tässä elokuvassa on mielestäni kyse elämäntarinasta. Millainen ihminen teki näitä kaikille suomalaisille tuttuja kuvia?

Tom of Finland kertoo siitä, millaista oli elää 1940–1980-lukujen Suomessa. Touko Laaksonen on monipuolisesti lahjakas mutta muuten suorastaan tavallinen suomalainen mies, joka palvelee rintamalla ja käy sodan jälkeen töissä kuin kuka tahansa. Hän vain sattuu olemaan homo, ja homona eläminen oli tuona aikana ahdistavaa, miltei mahdotonta. Miten voi löytää ihmissuhteita tai luoda homoseksuaalisuutta kuvaavaa taidetta tuollaisessa ilmapiirissä? Se on minusta kiinnostavaa – ja samalla elokuvan ydin.

Kokonaisuutena näen Tom of Finland –elokuvan draamana, jossa on onnistuttu kertomaan, millaista oli olla seksuaalisen vähemmistön edustaja sodanjälkeisessä Suomessa. En nähnyt elokuvassa mitään siloteltua tai särmätöntä. Siinä on yksi päälleliimatun oloinen yhteislaulukohtaus kuin suoraan Suomi 100 -kampanjasta, mutta sillekin voi löytää selkeät dramaturgiset perusteet.

Dome Karukosken näkemyksessä käytetään minusta sellaisia elokuvakerronnan välineitä, joita tarina vaatii. Sitä paitsi kyllä tässäkin elokuvassa nähdään aivan riittävästi seksikohtauksia ja kuvastoa, joka on monelle suomalaiselle liikaa. Joku muu voi tehdä version, jossa miehet rynkyttävät toisiltaan aivot pellolle ja eritteet lentävät 3D:nä valkokankaalta katsojan silmille, ja ehkä senkin menisin katsomaan. Nyt ei kyseessä kuitenkaan ole sellainen elokuva, eikä sen tarvitsekaan olla.

Jussi Huhtala

Kirjoittaja on Episodin toimituspäällikkö. Seuraa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Aiheeseen liittyvät elokuvat