Kommentti: Luokkakokous menestyy, kriitikoita ärsyttää

4.3.2015 16:05

Kotimainen Luokkakokous on ollut huima menestys. 150 000 katsojan raja meni rikki vain viikkoa ensi-illan jälkeen, vaikka arvostelut ovat olleet pääosin surkeita.

”Jälleen kerran näimme sen, että elokuva, joka saa yhden tähden arviot, saa viiden tähden yleisön. Saimme siis Turhapuron arviot ja Turhapuron yleisön”, sanoi elokuvan tuottaja Markus Selin tiedotteessa, kun Luokkakokous murskasi kotimaisen elokuvan ensi-iltaviikonlopun katsojaennätyksen.

Menestys on ollut odottamattoman suurta ja sekös meitä kriitikoita ärsyttää. Tai ainakin monet tuntuvat ajattelevan niin. Muun muassa urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori nosti Twitterissä esiin ristiriidan kritiikoiden vastaanoton ja katsojalukujen välillä.

Vastakkainasettelu kriitikoiden ja elokuvantekijöiden välillä on ikivanha. Kliseisin näkemys taitaa olla se, että kriitikko on omassa luomistyössään epäonnistunut taiteilija, joka alkaa kommentoida muiden taidetta, koska ei itse kykene sellaista luomaan. Hän elää kuplassa ja tykkää marginaaliyleisölle suunnatuista taideleffoista, joita ”tavallinen kansa” ei tajua. Kriitikot eivät ole ihmisiä, vaan katkeria snobeja, joiden tehtävänä on lytätä jotain, jolla halutaan hauskuuttaa kaikkia.

En tiedä ketään, jota Luokkakokouksen menestys harmittaisi, vaikka tiedän monia, jotka eivät leffasta pitäneet. Miksi suomalaiskriitikoita ärsyttäisi kotimaisen elokuvan menestys? Elokuvien menestyminenhän on koko alan elinehto. Hittejä tarvitaan, eikä kriitikon tarvitse tykätä niistä kaikista.

Kriitikoita on helppo syyllistää, jos kehnoksi leimattu elokuva kasvaa supermenestykseksi. Ennen Luokkakokousta törmäsin Twitterissä samantapaiseen keskusteluun, jossa ihmeteltiin kärjistetysti sitä, miksi kriitikot lyttäävät Fifty Shades of Greyn kaltaisia hittielokuvia ja tykkäävät vaikeaselkoisesta artsuilusta, jonka yleisö on pienempi. Kysymys tiivistyi lopulta muotoon, mikä on elokuvakritiikin tehtävä. Ei ainakaan hittien ennustaminen.

Monilla kriitikoilla on omat käsityksensä hyvästä kritiikistä. Tässä ovat omani: hyvä kritiikki tarjoaa lukijalle kiinnostavia näkökulmia. Se kertoo, miksi elokuva aiheuttaa sellaisen reaktion kuin se aiheuttaa. Se tarjoaa informaatiota ja toimii suosituksena potentiaaliselle katsojalle. Kritiikki on kuitenkin tyyliltään melko vapaa ja mielipiteet vaihtelevat kriitikon henkilökohtaisen maun mukaan. Kuten journalismissa yleensä, faktojen ja perustelujen on oltava kunnossa.

Eniten huomiota saavat elokuville annettavat tähdet, vaikka ne eivät oikeastaan kerro elokuvan hyvyydestä paljon mitään. Ne vain antavat suuntaa varsinaisen tekstiosion linjasta. Nämäkin vaihtelevat. Omissa arvioissani kaksi tähteä tarkoittaa tavanomaista, mutta tiedän, että joidenkin kriitikoiden asteikolla kaksi tähteä on huonon elokuvan merkki.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan leffaguru arvatakseen, että Luokkakokouksesta ja Fifty Shades of Greysta tulisi elokuvamenestyksiä. Ensimmäinen on ladattu täyteen tähtivoimaa, jälkimmäisen menestyskulkua pönkittää suosittu kirja. Tämä ei kuitenkaan kiinnosta kriitikkoa. Kriitikko haluaa pohjimmiltaan vain tietää, onko elokuva onnistunut ja perustelee sitten mielipiteensä. Jos lukija on eri mieltä, niin sittenpähän on.

Joonas Alanne

Kirjoittaja on Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä: @JoonasAlanne

Lisää luettavaa