Lupasin joulukuussa kääntää kolumnisarjassani katseen menneisyyden nostalgiasta tulevaisuuteen. Lähdetäänpä liikkeelle suuresta kysymyksestä. Millainen on kotiteatterin tulevaisuus?
Aivan viime aikoihin asti kotiteatteri on elokuvaharrastajalle merkinnyt erilaisia tallenteita. 1980-luvun vhs-nauhureista ollaan päästy teräväpiirtona kuvan esittäviin blu-ray-soittimiin. Blu-ray-soittimia ja -levyjä on ollut myynnissä jo kymmenisen vuotta, joten blu-ray alkaa olla jo vanha keksintö. Seuraava askel on kehittyneempi Ultra HD -versio blu-raysta, joka toistaa levyt entistä tarkemmassa 4K-muodossa. Toinen juttu on sitten se, kaivataanko markkinoille uutta levyformaattia, vai käykö pikemminkin niin, että tallenteet jäävät kokonaan historiaan.
Fyysisten levyjen ja soittimien katoamisesta on jo näkymässä merkkejä. Aiheestahan on puhuttu jo pitkään, mutta nyt se on konkreettisesti tapahtumassa. Olen huomannut, että monet ovat kantaneet dvd- ja blu-ray-soittimet kellariin vhs-nauhurin seuraksi.
Eräs tuttavapariskunta esimerkiksi halusi nähdä Silta-sarjan kolmannen kauden, mutta ratkaisuksi ei kelvannut se, että sanoin kauden olevan myynnissä dvd:nä ja blu-rayna. He olivat valmiita maksamaan mutta halusivat katsoa sarjan suoraan omasta televisiosta, koska levynpyörittäjästä oli luovuttu tarpeettomana. Yle Areenasta sarjaa ei enää löytynyt, ja striimipalveluihin sitä ei ollut vielä tullut, joten sarja jäi toistaiseksi katsomatta, koska tv-sarjaboksin ostaminen tuntui vanhanaikaiselta vaihtoehdolta.
Ymmärrän tuon toisaalta hyvin. Miksi hankkia levykoteloita hyllyyn lojumaan, jos ei harrasta keräilyä, ja tarkoitus on katsoa sarja tai elokuva vain kerran.
En silti usko, että levyt vielä pitkään aikaan kokonaan häviävät. Levyjä vain ei tarvita samalla tavalla kuin ennen, ja niistä tulee entistä enemmän vain leffaharrastajien ja keräilijöiden juttu. Ehkä vähän samaan tapaan kuin vinyyli ja vinyylisoittimet.
On edelleen paljon tärkeitä elokuvia, jotka haluan omistaa fyysisinä tallenteina. Mutta toisaalta pidän myös siitä ajatuksesta, että leffat löytyvät helposti bittivirtana, eikä tarvitse säilyttää leffoja hyllyssä. Striimipalveluissa ongelmahan on vain siinä, että niitä ei voi pitää varastona, sillä leffoja välillä häviää valikoimasta. Esimerkiksi American Sniper, Inherent Vice ja Guardians of the Galaxy tulivat vähän aikaa sitten Netflixiin, mutta en tiedä, kuinka kauan ne siellä pysyvät, sillä mitään takarajaa Netflix ei kerro. Jos fyysinen levy on hyllyssä, niin sieltä sen katoaminen on epätodennäköisempää.
Tässä onkin syntynyt kaksijakoinen käytäntö. Merkittävät leffat ja klassikot, joihin haluaa palata, löytyvät hyllystä. Muilla ei ole niin väliä. Jos Inherent Vice häviääkin Netflixistä ennen kuin ehdin katsoa sen uudestaan, niin ainahan voin ostaa levyn tai vaikka vain digitaalisen version erikseen, jos leffa on suorastaan pakko nähdä.
Striimipalvelut ovat mullistamassa elokuvien katselua, mutta tuntuu että monet pitkän linjat elokuvaharrastajat vierastavat niiden käyttöä. Vhs, dvd ja blu-ray nähtiin teknisinä kehitysaskelina, mutta striimaaminen tuntuu herättävän myös vastareaktioita. Itse olen ottanut striimipalvelut ilolla vastaan. Tilanne olisi vielä parempi, jos saisi lisää vaihtoehtoja ja enemmän valikoimaa.
Jussi Huhtala
Tässä kolumnisarjassa tarkastellaan kotiteatterijulkaisuja ja niihin liittyviä ilmiöitä. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a
Sarjan edellinen kolumni
Kauan sitten kaukaisessa teatterissa