Elokuu

Post image for Elokuu
10:32 - 01.04.2011

Elokuu

1 / 5
Näyttelijät: , , ,
Genre:
Ohjaus:
Käsikirjoitus:
Maa:
Valmistusvuosi:
Ensi-ilta: 1. huhtikuuta
Ikäraja: 13
Kesto: 101 min

Voi aikoja, voi tapoja. Jos Mikko Niskasen Käpy selän alla (1966) aloitti uuden aikakauden kotimaisessa elokuvassa, näyttää alle kolmekymppinen Oskari Sipola palaavan aikaan ennen Niskasta. Sipolan Taideteollisen korkeakoulun lopputyönä syntynyt nuoruuskuvaus Elokuu on hämmentävän kesy, tunkkainen, jopa konservatiivinen elokuva.

Suurimmat vaikutteensa ohjaaja-käsikirjoittaja Sipola lienee ammentanut amerikkalaisista nuorisoelokuvista. Käsikirjoituksessa on tie-elokuvaa ja nuoren miehen itsenäistymistarinaa. Elokuussa ollaan kaiken aikaa liikkeessä: tarina kuljettaa Lapista Turkuun ja takaisin pääkaupunkiin. Mistä sitten johtuu, että lukuisten kipeiden ja kauniiden tapahtumien jälkeenkin päähenkilössä liikahtaa niin merkillisen vähän?

Helsinkiläinen Aku (Eppu Pastinen) on saanut lukion päätökseen ja horjuu nyt uuden kynnyksellä. Vaikka hyvän perheen poika janoaa kokemuksia, muutos toisaalta hirvittää. Kun tyttöystävä Erika (Niina Koponen) lähtee pitkälle reppureissulle, tuntee Aku jäävänsä tyhjän päälle.

Yliopiston pääsykokeiden jälkeen Aku iskee silmänsä viettelevään Juliin (Lina Turkama), joka vaikuttaa ikäistään kokeneemmalta. Julin viemänä Aku päätyy elämänsä matkalle hakemaan rajojaan ja koettelemaan tunteitaan.

Elokuu yrittää kertoa rakkaudesta, mutta teeman käsittely jää tavattoman kypsymättömäksi. Sipolan naiskuva on siistin kaksijakoinen. Erika on turvallinen ja reipas naapurintyttö. Napapaitoja suosiva Juli on rohkeampi, arvaamaton ja hiukkasen tuhma. Julin edesvastuuttoman isosiskon (Pihla Viitala) miehenkipeys kolkuttelee jo epäuskottavan rajoja. Tuoreen aviovaimon pikkupöksyt lentävät nurkkaan heti, kun Zagros Manucharin tulkitsema Freda kääntää päälle etelämaalainen viettelijä -vaihteensa.

Sipolan otteessa on moralisointia ja asenteellisuutta. Nuorukaiset miehistyvät sotaväessä, ja kunnon tytön sydän heltyy oitis anteeksiantoon, kun siilitukkainen lemmitty näyttäytyy armeijan maastopuvussa, elokuva väittää.

Draaman liikkeen pysäyttää liian usein teennäinen ja kulunut dialogi. Elokuvan kiusallisin tilanne syntyy soutuveneessä, jossa Timo Torikka on saanut suuhunsa ontuvan saarnan rakkaudesta. Elokuun maailma on seisahtunut ja dualistinen. Kokeiluille sopii kaikin mokomin antautua yhden kesän verran, muttei yhtään kauempaa. Kiltit, määrätietoiset tytöt voi unohtaa muutamaksi viikoksi ja keskittyä seksikkäisiin, ajelehtiviin naisiin. Mutta tuo toinen todellisuus ei saa kiehtoa kuin hetken, sillä syksyn tullen elämän on palauduttava tuttuihin, ennalta määrättyihin uomiinsa. Siksi kesän jälkeen mikään ei ole muuttunut.

Niina Holm

Tähdet: ★

Elokuu – Traileri


Filmtrailer.com

  • Everyone’s a critic

    Muuta kritiikkiä elokuvaa kohtaan en vaivaudu kommentoimaan, mutta militaristikommentointi taitaa todellakin paljastaa enemmän kriitikon omasta maailmankuvasta kuin ohjaajan. Mihin muuhun kuin omiin antipatioihin esim. armeijaa kohtaan voisi perustua oletus, että kaikki elokuvan kuvaamat tapahtumat olisivat ohjaajan henkilökohtaisten arvojen viestintää/promoamista? Olisiko kriitikon mielestä ollut realistista, että elokuvan Aku olisi tavattu lopulla vaikka kuulemasta totaalikieltäytymistuomiota? Lisäksi, kriitikko ei ehkä tiedä, mutta kun armeijaan voi astua vain heinä- ja tammikuussa, on pääteltävä että tässä aikaa on kulunut ainakin puoli vuotta kesän tapahtumista. Siten väitös, että elokuva väittäisi maastopuvun/armeijan ihannoinnin sulattaneen Erikan sydämen on täysin virheellinen.

    Pointti tässä lienee ollut juuri se minkä kriitikko itsekin tajusi: monille meistä, varsinkin Akun kaltaisista taustoista tuleville “perusnuorille”, se on juuri tuo yksi kesä tai jokin määrittelemätön, ohi suhahtava “nuoruus” jonka jälkeen konformoivat velvollisuudet alkavat viedä meitä taas tuttua rataa. Mikään ei tosiaankaan ole muuttunut, jos illuusionomaista tunnejälkeä jostain elävämmästä ei oteta huomioon. Kriitikko olettaa jälleen virheellisesti että Akun tarina on itsessään arvolausuma, vaikka sen todellinen arvottaminen jää tietenkin katsojan vastuulle mikä on koko elokuvan pointti.

  • No jopa

    “Timo Torikka esittää pienen, mutta sitäkin merkittävämmän roolin setämiehenä, joka pitää suomalaisen elokuvahistorian ehkä merkittävimmän monologin keski-ikäisen miehen suhteesta siihen kaikista tärkeimpään eli rakkauteen. Pieneen kohtaukseen tiivistyy hienosti kokemuksellisuutta ja isällistä opettavaisuutta.” Tällaistakin on tuosta kohtauksesta kirjoitettu toisen kriitikon toimesta.

    Itse en ainakaan kokenut, että elokuva olisi kertonut rakkaudesta. Siinä tuntui lähinnä olevan hahmoja joilta koko käsite on hukassa. Ehkä se olikin pointtina. Nautin elokuvan sujuvuudesta ja myös dialogeista, joita oli armollisen vähän verrattuna normaaliin kotimaiseen elokuvaan. Tässä oli kerrankin leffa joka meni eteenpäin kuvien voimalla, eikä salkkarimaisella kuka-sanoi-kenestä-ja-mitä -draamalla. Loppuneljänneksellä ehkä vähän rytmi alkoi sakata, mutta viimeiset hetket ja lopputeksteihin valittu biisi saivat antamaan sen anteeksi. Voin suositella!

  • Juhana

    Elokuu oli ihan mielettömän hieno. Arvostelijalla taitaa olla hiekkaa jossain. Olispa jo kesä, ja kainalossa Lina Turkama!

Sukella elokuvien maailmaan Facebookissa
40 tuoreinta uutista