Steve Jobs

/ GENRE ENSI-ILTA 22.01.2016 TÄHDET
steve_jobs_juliste

Danny Boyle (Slummien miljonääri, The Beach, Trainspotting) tunnetaan moderneista nykyelämän kuvauksista, joissa hahmot ovat rosoisia ja maailma armoton. Hänen elokuviensa päähenkilöt kohtaavat suuria, mahdottomilta tuntuvia haasteita, mutta työn ja tuskan jälkeen he onnistuvat saavuttamaan tavoitteensa. Tietokonejätti Applen entinen toimitusjohtaja, Steve Jobs (1955–2011), sopii Boylen elokuvan ikoniksi kuin nakutettu.

Aluksi todettakoon, että Michael Fassbenderin (Kunniattomat paskiaiset, 12 Years a Slave) esittämä Jobs ei ole miellyttävä henkilö. Hän on armoton, itsekäs ja häikäilemätön liikemies, jonka päätavoitteena on luoda menestyksekäs ja myyvä tuote.

Kun asiat eivät luista, Jobsin hirmuvalta ja raivo kohdistuu sekä hänen kollegoihinsa että omaan perheeseen. Markkinointijohtaja Joanna Hoffmann (Kate Winslet) juoksee Jobsin kintereillä uskollisesti ja kuuliaisesti toteuttaen tämän pienimmätkin oikut, toimitusjohtaja John Sculley (Jeff Daniels) yrittää tarjota isällisiä neuvoja ja ohjastaa Jobsia menestyksen suuntaan ja tietokonekehittelijä Steve Wozniak (Seth Rogen) anoo tunnustusta itselleen ja työryhmälleen.

Myös Jobsin tytär Lisa ja tämän äiti Chris-Anne ovat tulilinjalla: ex-rakas on Jobsin mukaan kiero, rahanahne valehtelija, joka on maannut niin monen miehen kanssa, että Lisan isäehdokkaiden listalle kuuluu 28 prosenttia Yhdysvaltain miespopulaatiosta.

Mutta onko menestyksekkään tuotteen metsästys sittenkään ihmissuhteiden pilaamisen arvoista? Tätä kysymystä pohtiva elokuva on kaunistelematon henkilökuvaus, joka koostuu lähinnä intensiivisistä keskustelukohtauksista. Puhetta pulppuaa tietokoneista, liikehallinnon kiemuroista, ex-rakkaan rahankäytöstä ja Lisa-tytön isyydestä, ja alati ratsastetaan räyhäämisen ja riitelyn aallonharjalla. Aaron Sorkinin käsikirjoituksessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tulisten tunteenpurkauksien välissä tuntuu siltä, että pienet hengähdystauot olisivat silloin tällöin paikallaan.

Elokuvan hienointa antia on tapa, jolla Boyle ja nimekäs näyttelijäkaarti onnistuvat elävöittämään draaman hahmot. Näyttelijät suorittavat työnsä upeasti ja pistävät kaikkensa peliin, joten hahmot tuntuvat hyvinkin inhimillisiltä ja uskottavilta. Vaikka Jobsia on useasti kuvailtu yhdeksi aikamme neroista, elokuvassa hän on lapsellinen raivoaja ja huono johtaja, joka ei pysty oman itsekkyytensä takia antamaan tunnustusta edes omalle tyttärelleen. Ja niinhän se olikin: Steve Jobs ei ollut ryhmäpeluri vaan liikemies, joka halusi itselleen mainetta ja mammonaa.

Kaiken kaikkiaan elokuva ansaitsee kiitettävän arvosanan. Sen loppuratkaisukaan ei ole elokuvamaisen siirappinen, vaan se tuntuu hahmorivistölle sopivalta ja luonnolliselta tarjoten täten puhuttelevan ja laadukkaan elokuvaelämyksen.