Alien: Covenant

/ / / GENRE , , ENSI-ILTA 17.05.2017 TÄHDET

Vuonna 2012 ilmestynyt Prometheus oli Ridley Scottin odotettu ja kaivattu paluu vuonna 1979 käynnistyneeseen Alien-saagaan. Oli pettymys, ettei hän jatkanut tarinaa, vaan lähti paneutumaan luomansa maailman menneisyyteen.

Prometheus oli kuitenkin sen verran visuaalisesti upea ja paikoin kiinnostava, että sille antoi anteeksi loppua kohti koko ajan hölmömmäksi käyvän käsikirjoituksen. Se lähes jätti alleen kunnianhimoiset eksistentialistiset kuviot.

Avoimella lopullaan Prometheus avasi tietä ihmiskunnan ja alienien syntyhistorian tutkimiseen. Siksi on pettymys, että elokuvan nihkeä vastaanotto sai Scottin ilmeisesti muuttamaan suunnitelmiaan ja käytännössä Alien: Covenant keskittyy jopa raivostuttavuuteen asti tekemään Prometheuksesta täysin turhaa lukua Alien-elokuvien jatkumossa.

Scott jatkaa kyllä alienien olemassa olon selittämistä. Ikävä vain, että se on täysin tarpeetonta. Sanottiinhan jo Alien – kahdeksas matkustaja elokuvassa tyhjentävästi mitä ne ovat: täydellisiä organismeja. Niiden mielenkiintoista elämänsykliä avattiin lisää James Cameronin Aliensissa. Hakoteille alettiin mennä Alien 3:ssa, jossa filosofinen hölynpöly jätti hirviön sivujuonteeksi ja muutti ikonisen hahmon isäntäolion mukaan muokkautuvaksi taikinaksi.

Covenantissa Scott vie ajatusta vieläkin pidemmälle, ja ennen niin vaikuttava olento on nyt vain vaikka sieni-itiöistä syntyvä manipuloitava työkalu. Kuinka se päätyy Alienissa nähtävään muotoon tulee kyllä selvitetyksi ja se on ajatusleikkinä mukavan ironinen. Valitettavasti vain hirviön salaperäisyys ja sitä myötä pelottavuus kärsii matkalla tosi pahasti.

Prometheuksen tapaan juoni edellyttää miljardiprojektien vastuullisiksi toteuttajiksi laitettujen ammattilaisten rajattomaan typeryyteen. Nyt tuhansia uinuvia ihmisiä uudelle kotiplaneetalle kuljettavan jättialuksen miehistö päättää matkan varrella laskeutua oudolle planeetalle ilman mitään turvatoimia. Heille yritetään kehittää motivaatiota henkilökohtaisilla menetyksillä, mutta tunnetilat kestävät tasan sen hetken, joka tarvitaan mahdollisimman hölmön päätöksen tekemiseen.

Katherine Waterston on mukiinmenevä Ellen Ripley -klooni, mutta muut hahmot Michael Fassbenderin tuplaroolia lukuunottamatta ovat melko unohdettavia hahmoja. Mikä pahinta, Alien: Covenant on harvinaisen löysästi ja ennalta-arvattavasti kirjoitettu. Se ei yllätä kuin yhden aavemaisen vaikuttavan torinäkymän aikana. Elokuva näyttää kyllä upealta ja kuoleman planeetta on Prometheuksen vastaavaa kiehtovampi. Scottin taidot eivät ole kadonneet, mutta käänteiden tuttuuden johdosta aidot jännityksen hetket ovat harvassa.

Alien-faneille Covenant saattaa olla Prometheustakin suurempi pettymys – eikä pari sekuntia toisen näyttelijän katselemassa ruudussa vilahtavan James Francon fanienkaan kannata vaivautua. Jos pystyy katsomaan elokuvaa itsenäisenä, erittäin komeana avaruusseikkailuna, lumoutuu varmasti sen kuvista, jos typerät käänteet eivät saa hakkaamaan kämmentä naamaan.