All Eyez on Me

GENRE ENSI-ILTA 16.06.2017 TÄHDET

Vuonna 1996 kuollut räppäri Tupac Shakur sai oman elokuvan, jota voi pitää eräänlaisena rinnakkaisteoksena Straight Outta Comptonille.

Tupac Shakur on kaikkien aikojen suosituin rap-artisti, jonka levyjä on myyty yli 75 miljoonaa kappaletta. Tupacista kertova elokuva on nimetty hänen viimeiseksi jääneen albuminsa mukaan. All Eyez on Me -elokuvassa nähdään rap-artistin tarina episodinomaisesti, ja siinä käydään läpi uran nousut ja laskut, oikeusjutut ja ihmissuhteet.

Keskeisiksi ihmisiksi Tupacin elämässä osoittautuvat paitsi äiti Afeni (Danai Gurira) myös Hollywood-tähdeksi sittemmin noussut sydänystävä Jada Pinkett (Kat Graham). Kovapintainen tuottajamoguli Suge Knight (Dominic L. Santana) taas on pelottava isähahmo.

Lähinnä musiikkivideoilla tunnetuksi tullut ohjaaja Benny Boom tekee kohtalaisen hyvää työtä. Käsikirjoitukseen on kuitenkin ympätty liikaa tavaraa. All Eyez on Me kärsii elämäkertalokuvien yleisestä viasta: reiluun kahteen tuntiin on haluttu mahduttaa kaikki merkittävät elämänvaiheet alkaen siitä, kun Tupac oli vielä sikiö äitinsä mahassa.

Kokonaisuus pysyy silti hallussa ja kuvakerronta toimii. All Eyez on Me on kiinnostava pari viime vuonna tulleelle Straight Outta Compton -elokuvalle, vaikkei se olekaan yhtä pätevä kokonaisuus.

Tupacia esittävä Demetrius Shipp Jr. on hyvä valinta päärooliin, mutta useissa sivuosissa näyttelijätyöstä puuttuu uskottavuus, jota roolihahmojen esikuvilla (Dr. Dre, Snoop Dogg ja monet muut) on tosielämässä enemmän kuin valkokankaalla.