Michael Bayn vuoden 2013 Pain & Gain kertoi tositapahtumapohjaisen tarinan, joka oli niin uskomaton, että elokuvankin piti välillä kääntyä katsojan puoleen ja todeta: ”Jep, katsot edelleenkin tositarinaa”. Pain & Gain tulee mieleen, kun Tom Cruisen esittämä Barry Seal kertoo tarinaansa nauhurille – eli siis yleisölle – American Made -elokuvassa. On vaikea sanoa täsmälleen mikä American Madessa tökkii, mutta tässä vertailussa Pain & Gain vetää voiton mukaansatempaavana ja karmivuudessaankin oikeasti hauskana ja viihdyttävänä ”dokumenttina”.
1970-luvulla Seal on rutiineihin tylsistynyt matkustajakoneen lentäjä, joka hakee jännitystä elämään pelottelemalla matkustajia ja salakuljettamalla kuubalaisia sikareja. Hän tarttuu CIA:n tarjoukseen lentää pienkoneella kuvaamassa eteläamerikkalaisia mahdollisia viholliskohteita. Yhdellä reissulla huumekartelli värvää miehen kuljettamaan kokaiinia Yhdysvaltoihin.
USA:n tiedustelupalvelun viholliset etelässä vaihtuvat, mutta Sealille on samantekevää kuljettaako hän aseita kontrakapinallisille vai näiden miehiä pohjoiseen koulutettaviksi. Pääasia on, että hän saa virkavallan silmien alla ja näiden hiljaisella hyväksynnällä hoitaa omia bisneksiään. Pian miehellä ja hänen perheellään on niin paljon likaista rahaa, ettei pikkukaupungin laidalle perustetussa kodissa voi avata ovia joutumatta setelivyöryn alle.
Mitä pitemmälle tarina ehtii, sitä käsittämättömämmäksi vyyhti muuttuu, kun hallinto ei voi myöntää olevansa väärässä mutta siirtää tähtäimen aina uuteen uhkaan, todelliseen tai kuviteltuun. CIA, FBI, tulli ja rajavartiolaitos kompastelevat toisiinsa, kun ällikällä lyöty Seal marssii kohti vallan ydintä.
Jos jatkaa vertailua Pain & Gain -elokuvaan, sen päähenkilöt olivat tilanteita vastaavan älyvapaita koheltajia. Tom Cruisen Seal muistuttaa hänen edellistä rooliaan, The Mummyn seikkailijasolttua. Virnuileva seikkailija ei ole sellainen hahmo, jonka silmin tapahtumien järjettömyyttä on luonteva päivitellä. Ennemmin hän on kuin Mission Impossible -elokuvien Ethan Hunt muutettuna antisankariksi, jonka menestykselle pitäisi hurrata. Toki katsoja lopulta on Sealin puolella, mutta vain sen vuoksi, että yhä megalomaanisemmiksi ja vainoharhaisemmiksi muodostuvat käänteet tekevät oman edun tavoittelijastakin sympaattisen oloisen henkilön.