Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Amy Winehouse kuoli alkoholimyrkytykseen kotonaan Lontoossa 23. heinäkuuta 2011. Vaikka uutinen järkytti maailmaa, se ei tullut yllätyksenä. Winehouse oli kamppaillut jo pitkään psyykkisten ongelmien ja vakavan päihderiippuvuuden kanssa. Silti tieto sokeerasi, koska laulaja oli vasta 27-vuotias ja matkalla kohti kaikkien aikojen menestysuraa.
Kuolemansa myötä Winehouse liittyi myyttiseen 27:n kerhoon. Sen muita tunnetuimpia muusikkojäseniä ovat niin ikään 27-vuotiaina menehtyneet Kurt Cobain, Jimi Hendrix, Robert Johnson, Brian Jones, Janis Joplin ja Jim Morrison. Monet heistä menivät nopeasti ja ilman ennakkovaroitusta. Winehouse olisi puolestaan voitu pelastaa. Näin uskoo ainakin moni laulajan ystävistä, joita kuullaan vastavalmistuneessa dokumentissa.
Amy sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa. Briljantti dokumentti nousi välittömästi yhdeksi festivaalin kehutuimmista elokuvista. Asif Kapadian ohjaama teos etenee kuin valioluokan trilleri, jolla on Titanicin loppu. Kaikki tietävät, että tarina päättyy huonosti. Se ei kuitenkaan estä jännityksen ja liki pakahduttavan draaman pauloihin ajautumista. Samastuminen dokumentin päähenkilöön on voimakkaampaa kuin monissa fiktioelokuvissa. Katsoja toivoo viimeiseen saakka, että Amy Winehouse selviäisi hengissä. Ja kun dokumentti lopulta saavuttaa kriittisen käänteen, se tuntuu suorastaan musertavalta.
Winehouse tuli tunnetuksi matalasta, syvän voimakkaasta lauluäänestään ja monen eri musiikkityylin saumattomasta sekoittamisesta. Tony Bennettin, Ella Fitzgeraldin, Frank Sinatran ja Sarah Vaughanin opetuslapsena pidetty Winehouse hallitsi niin jazz-, soul- kuin rhythm & blues -laulamisen. Jo artistin esikoisalbumi Frank (2003) oli myynti- ja arvostelumenestys, mutta ei vielä mitään verrattuna sitä seuranneeseen Back to Backiin (2006). Yli kymmenen miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti myynyt levy toi tekijälleen myös viisi Grammy-palkintoa ja nosti Winehousen uudeksi soul-kuningattareksi.
Lahjakkuutensa ohella Winehouse tuli kuuluisaksi itsetuhoisuudestaan. Alkoholi- ja huumeriippuvuuden lisäksi laulaja kärsi bulimiasta ja masennuksesta ja tuntui rakastuvan aina vääriin, lisää psyykkistä ja fyysistä vahinkoa aiheuttaviin miehiin. Holtittoman käytöksensä vuoksi Amysta tuli myös roskalehdistön lemmikki ja paparazzien kestosuosikki.
Kuten Kapadian edellinen dokumentti, 34-vuotiaana kuolleesta F1-mestarikuskista kertonut Senna (2010), Amy koostuu kuvallisesti jo olemassaolevasta arkistomateriaalista. Uutta ovat sen sijaan yli 100 haastattelua, jotka Kapadia teki Winehousen uraan ja elämään tavalla tai toisella liittyneen 80 henkilön kanssa. Haastateltavia ei nähdä, vaan dokumentissa kuullaan vain heidän ääntään. Se tuo mukaan yllättävän intiimiyden ja henkilökohtaisuuden, aivan kuin haasteltavat puhuisivat suoraan katsojan korvaan elokuvateatterin pimeydessä.
Loistavasti leikattu materiaali etenee kronologisesti ja näyttää Amyn kehityksen ujosta pohjoislontoolaisesta naapurintytöstä valovoimaiseksi ja äänellään väreet selkään nostattavaksi laulajadiivaksi. Dokumentti korostaa kohteensa intohimoa ja lahjakkuutta, eikä käännä katsetta tämän syöksykierteeltä ja sitä ruokkineelta superjulkisuudelta.
Myös laulajassa kiinni roikkuneet hyväksikäyttäjät ja vapaamatkustajat nostetaan esiin. Tai tarkemmin, nämä tekevät sen ihan itse. Jos Amy näytettäisiin oikeudessa, laulajan isä Mitch Winehouse sekä ex-sulhanen Blake Fielder-Civil saisivat todennäköisesti tuomion avunannosta itsemurhaan. Sykähdyttävimpiin hetkiin kuuluu puolestaan duetto laulajan suuren idolin Tony Bennettin kanssa, joka on samalla Winehousen viimeinen taltioitu esiintyminen.
Vaikka Amy ei edes yritä väittää olevansa täydellinen ja psykologisesti tyhjentävä tilitys Amy Winehousen elämästä, tuntuu se pääsevän siinä hyvin lähelle. Lopputulos on kiehtova, aseistariisuvan koskettava ja pohjattoman traaginen muotokuva liian nopeasti loppuun palaneesta tähdestä. Se on elokuva kesken jääneestä elämästä sekä äänestä, jota ei koskaan unohdeta.