Vuosia on kulunut siitä, kun Caesar apinajoukkoineen rynni tiensä läpi ihmisten ja katosi Muir Woodsin suojiin San Franciscon laidalle. Apinavirus on levinnyt pitkin maailmaa ja tuhonnut lähes koko ihmiskunnan, mutta apinat sen sijaan ovat luoneet yhdyskunnan, jossa kaikki toimivat yhdessä, kehittyvät tehokkaammiksi ja muuttuvat enemmän ja enemmän ihmisten kaltaisiksi.
Kun alkaa vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat jo kadonneet maan päältä, tulee laukaus, joka muuttaakin kaiken. Pieni joukko ihmisiä törmää yhteen apinoista, jolloin molemmat osapuolet tajuavat toistensa olemassaolon. Tämä aloittaa pelon ja vallan kierteen, joka johtaa ihmiset ja apinat kohti sitä vääjäämätöntä kohtaloa, jonka olemme nähneet ensimmäisen Apinoiden planeetan lopussa.
Heti aluksi on sanottava, että Apinoiden planeetan vallankumous on se elokuva, joka Apinoiden planeetan synty olisi voinut olla, tai joka sen olisi ehkä pitänyt olla. Se saa pakollisen syntytarinan kertovan ensimmäisen osan vaikuttamaan entistä heikommalta ja tyhjemmältä. Yli kaksituntisen elokuvan sijaan, olisi ensimmäisen elokuvan tapahtumat voinut summata nopeasti ja siirtyä suoraan tähän tarinaan, jolla on oikeasti merkitystä.
Olikin jonkinlainen pelastus, että Matt Reeves hyppäsi elokuvan puikkoihin viime hetkellä ja pisti tarinan uusiksi Rupert Wyattin jättäessä projektin vedoten liian lyhyeen valmistautumisaikaan. Reeves on selkeästi vahvempi tarinankertoja ja ohjaaja kuin Wyatt, joka teki hatunnoston arvoisen yrityksen, mutta ei aivan onnistunut saamaan CGI-apinoista ja James Francon hahmosta niin samastuttavia kuin tarina olisi vaatinut. Tällä kertaa päähenkilöt ovat samastuttavia, ehjiä ja monisyisiä – niin ihmiset kuin apinatkin, joiden näkökulmasta tarina kerrotaan. Hahmojen virheet ovat selkeät ja ymmärrettävät, ja onkin piinaavaa katsoa, kuinka tarina etenee kohti vääjäämätöntä kohtaamista apinoiden ja ihmisten välillä.
Elokuvan vahvasti kerrottu tarina on sekä jännittävä että koskettava. Sen teemat ovat hyvin vahvat ja käsittelevät kaikille kansoille tuttuja asioita, kuten vieraan pelkoa, vallan tarvetta ja väkivallan syntyä. Pelko ja valta ovat asioita, jotka ajavat kansakunnat sotaan ja jopa omatkin taistelemaan keskenään. Näiden asioiden syntyä käsitellään sekä ihmisten että apinoiden puolella ilman, että kummastakaan osapuolesta tulee varsinaisesti antagonistia. Arvattavasti syntyvä pahis elokuvassa toki on, mutta onneksi hahmo ja tämän teot ovat sen verran vahvoja, että missään vaiheessa kapuloita rattaisiin pistävä apina ei muutu väkinäiseksi käsikirjoittajien työkaluksi.
Voisi sanoa, että Apinoiden planeetan vallankumous tekee Apinoiden planeetalle saman, minkä Yön ritarin paluu teki Batmanille. Se ottaa samoja teemoja ja ajatuksia, joita on pyöritelty jo aiemmissa elokuvissa, mutta tekee niistä suurempia ja vaikuttavampia kaikilla tavoilla. Elokuva on myös tässä blockbuster-aikakauden virrassa hyvä osoitus siitä, että pelkkä iso ei ole eeppistä, vaan oikeasti eeppinen elokuva vaatii komeiden kuviensa taakse myös merkitystä ja ajatusta. Vallankumous on eeppinen sekä elokuvasarjan merkittävyydessä että sisällössään.
Ja kyllähän tämä vallankumous myös komealta näyttää. Lavastus ja puvustus ovat upeaa katsottavaa olematta liian prameilevia tai päälle tunkevia, ja Michael Seresinin kuvaus tukee tarinan voimakkuutta täydellisesti. Mutta vaikka elokuva onkin kuvattu 3D:nä, ei kikka tuo elokuvaan kuvallisesti mitään mielenkiintoisesta, vaan tekee jopa hallaa kuvaajan työlle. Varsinkin vauhdikkaimpia kohtauksia katsoessa toivoisi katsovansa tavallista litteää kangasta. Weta Digitalin tietokonehahmot ovat ottaneet jälleen aimo harppauksen eteenpäin, minkä ansiosta apinat ja muutkin eläimet liikkuvat tällä kertaa oikeissa lavasteissa ja ihmisten keskellä täysin saumattomasti. Jälleen yksi asia, joka erottaa tämän jatko-osan edellisestä. Michael Giacchinon musiikit ovat myöskin komeaa kuultavaa, ja oikeina hetkinä muistuttavat myös alkuperäisestä Apinoiden planeetasta.
Nipotettavaa tulee oikeastaan vain elokuvan hieman liian pitkästä kestosta ja sen tarpeesta yrittää vielä viimeisen näytöksen aikana näppäillä väkisin kaikkia katsojan tunnenappuloita ennen kuin siirrytään loppuun ja paketoidaan koko homma rytinällä. Loppu ei myöskään yllätä, vaan menee tuttua rataa sinne, minne toimintaelokuvat yleensäkin tuppaavat menemään. Ja tätä kohtaamista onkin – siinä vaiheessa, kun se lopulta tapahtuu – ehditty jo tovi odotellakin.
Apinoiden planeetan synty oli vain pieni alkusysäys paljon vahvemmalle ja kokonaistarinan kannalta merkittävämmälle ja teemoiltaan vahvemmalle elokuvalle. Apinoiden planeetan vallankumous taas on erinomainen elokuva, joka seisoo täysin omilla jaloillaan, mutta myös pohjustaa selvästi tulevaa kolmatta osaa, jonka nimen voisi vaikka vannoa olevan War of the Planet of the Apes. Katsojien onneksi kolmannen osan ohjaajaksi palaa vakuuttavaa työtä tekevä Matt Reeves.
Apinoiden planeetan vallankumous -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa