1990-luvun Irak kärvistelee Saddam Husseinin pihdeissä, ja monet pyrkivät pois maasta rahalla, suhteilla tai tuurilla. Myös Zana ja Dana, orvoksi jääneet veljekset, päättävät muuttaa Amerikkaan paremman elämän toivossa. Pikkupoikien käsitykset Yhdysvaltojen myyttisestä onnelasta perustuvat ohikiitävään, luvatta luotuun silmäykseen, kun kaupungin elokuvateatterissa esitetään Teräsmiestä.
Hädin tuskin seitsemänvuotias Zana (rasittavaksi asti energiaa pursuva Zamand Taha) alkaa pitää kirjaa ihmisistä, jotka ovat olleet ilkeitä hänelle ja isoveli Danalle (vakuuttava Sarwar Fazil). Kunhan päästään Amerikkaan, Teräsmies saa luvan jakaa oikeutta pikku vihkoseen päätyneille. Listalle pääsee aika joukko elokuvan aikuisia, sillä poikia hutkitaan surutta vähän joka käänteessä – milloin elokuvateatterin kiho nuijii paljailla nyrkeillä pieniä salakatsojia, milloin taas aasia kaupitteleva käppänä hakkaa varkaiksi epäilemiään poikia kengällä – ja katsojan vatsaa vääntää.
Kymmenen ikäinen Dana ottaa ohjat huolehtiakseen pikkuveljestään, hankkii kartan, alkaa järjestellä passeja ja kyytiä rajan yli. Aikuisten maailmaan liian varhain heitetyssä Danassa sekoittuvat katkeransuloisesti lapsen maailman mittasuhteet ja joutuminen kasvokkain karun todellisuuden kanssa. Dana joutuukin pitämään kaksin käsin kiinni yliampuvaksi tajuamastaan teräsmiesfantasiasta säilyttääkseen jonkin tolkun veljesten elämässä. Hiukan lisää tolkkua tuo onneksi myös Danan ihastus, kylän kaunein tyttö. Lopulta käy kuten road moviessa usein: matka auttaa poikia löytämään jotain, mitä heillä on koko ajan ollutkin.
Ruotsalais-suomalais-irakilaisena yhteistyönä toteutettu Bekas muistuttaa asetelmiltaan Roberto Benignin kiitettyä ja palkittua Kaunista elämää (1997), jossa isä lyö keskitysleirillä olon leikiksi varjellakseen pientä poikaansa todellisuuden kauhuilta. Elokuvia yhdistää sinnittely lapsenomaisen uskon varassa hetkinä, jolloin olemassaolo on liian karmeaa kohdattavaksi. Bekasin yhteen hitsautuneilla pojilla on vain toisensa, ja tarinan mittaan veljesten välinen side muuttuu vavahduttavan vahvaksi.
Välillä kullansävyisenä hohteleva elokuva tuntuu turhankin lällyksi läästityltä, mutta toisaalta sen sisältä pilkottaa kova luu, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Karzan Kader on päätynyt Ruotsiin yhdeksänkymmentäluvulla juuri Irakin Kurdistanista. Bekas on Kaderin toinen pitkä elokuva; esikoisohjaus De Fyra Sista (2009) kertoi neljästä käännytetystä turvapaikanhakijasta, jotka jäävät piileskelemään maahan neljäksi vuodeksi voidakseen hakea turvapaikkaa uudelleen.
Bekas vihjaa paitsi viattomuuden, myös elokuvan voimasta. Teräsmies nimittäin tekee Danaan ja Zanaan todella suuren vaikutuksen huolimatta siitä, että lyhyeksi jäävä elokuvanautinto joudutaan tirkistelemään pienen ja pölyisen kattoikkunan läpi. Elämää suurempi elokuvaelämys ei aina edellytä teräväpiirtoa, vaan siihen voi riittää vaikkapa maailman murjoma VHS-kasetti.