Pirjo Honkasalo on tämän hetken elokuvantekijöistämme tärkein ja kiinnostavin. Hänen töissään on syvälle menevää omaleimaisuutta, jota myös mestarillisuudeksi kutsutaan. Hän tekee taidettaan tinkimättömästi ja näkemyksellä, tässä ajassa mutta hetkellisyyttä uhmaten.
Honkasalo tunnetaan ennen kaikkea dokumenttiohjaajana, ja edellisestä näytelmäelokuvasta onkin aikaa. Sirkusmaailmaan sijoittuva Tulennielijä (1998) kertoi lahjakkuudesta, uhrautumisesta ja siskosten symbioottisesta rakkaudesta.
Pirkko Saision vuoden 1981 romaaniin perustuva, tähän päivään sovitettu Betoniyö avaa poikien ja miesten maailmaa. Helsinkiläislähiöön sijoittuvan elokuvan ydin on kova ja kylmäävä. 14-vuotias Simo (Johannes Brotherus) on untuvikko vielä, mutta jo vauhdilla seuraamassa isoveljensä Ilkan (Jari Virman) jälkiä. Enää vuorokausi, niin Ilkkaa odottaa vankilatuomio. Hän laskee vastakkaisen kerrostalon ikkunoista päiviä, jotka joutuu istumaan. Poikien yksinhuoltajaäiti (Anneli Karppinen) ei näe lähikuppilan karaokea kauemmas.
Ilkka välittää Simolle kyynistä ja karskia maailmankuvaa. Toiveet hyvästä elämästä tai valoisasta tulevaisuudesta on parempi kitkeä pojasta mahdollisimman pian. Veljesten yhteinen illanvietto kääntyy Ilkan apokalyptisiin ennustuksiin. Ihmisten aika on pian ohi, Ilkka väittää. Skorpionit perivät maan.
Vastapäisessä talossa asuva valokuvaaja (Juhan Ulfsak) on kaikkea mitä Ilkka ja Simo karsastavat. Taide, uskonto tai ihmisten välinen yhteys ovat jääneet veljeksille käsittämättömiksi. Kun Simo hämmentyneenä ja oluenhuuruisena päätyy helleyön päätteeksi naapurin kotiin, ei hän tiedä, miten suhtautua miehen punnittuun puheeseen. Vieraan lähestymisyritykset herättävät Simossa pelkoa – ja lopulta silmitöntä vihaa.
Betoniyön nuoren pojan kasvutarina liittyy aiemmin kerrottuihin tavalla, joka rikkoo odotuksia säälimättä, teennäisyyteen sortumatta. Honkasalo ja kuvaaja Peter Flinckenberg ovat työryhmineen luoneet vaistoihin ja alitajuntaan vetoavan, äärimmäisen harkitun visuaalisen maailman, jossa raja toden ja fantasian välillä liudentuu ja lopulta katoaa.
Aivan virheetön Betoniyö ei ole. Alkua tahmaa näytelmällisyys. Taiteellisen vaikutelman hakeminen on ajanut luontevan replikoinnin ja tunteet avaavan henkilökuvauksen edelle. Pääroolia lukuun ottamatta näyttelijäsuorituksia vaivaa vahva tyypittely. Ilkka on komea ja turmeltunut, äiti kulunut, epävarma ja pojistaan riippuvainen.
Johannes Brotherus on täysiosuma Simon rooliin: herkkä, tarkka ja uskottava. Hänen tulkitsemanaan Simon teot ja tunteet eivät kaiu vain helsinkiläislähiön näköalattomuutta ja yksinäisyyttä, vaan muuttuvat yleismaailmallisiksi. Simon kaltaisia poikia – toiveikkaita, alttiita, hauraita – on maailma täynnä.
Betoniyö -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa