Borg/McEnroe

GENRE ENSI-ILTA 13.10.2017 TÄHDET

Shia LaBeouf on kiehtovan mutta ongelmallisen elokuvan parasta antia. Elokuva kiinnostaa vaikka ei tenniksestä pitäisikään.

Vuosi 1980. Björn Borg (Sverrir Gudnasson), nelinkertainen Wimbledon-voittaja, harjoittelee ja toivoo viidettä voittoaan. Roskalehdet mainostavat amerikkalaisen rääväsuu John McEnroen (Shia LaBeouf) olevan ainoa este Borgin tiellä. Molemmilla miehillä on paljon todistettavaa mutta myös paljon hävittävää.

Janus Metzin elokuva mainostaa itseään elokuvana kahden miehen välisestä kilpailusta, mutta todellisuudessa kilpailua ei ollut ennen Wimbledonin finaalia ja kentälle astumista. Elokuva horjuu alussa yrittäessään luoda yhteyden kahden miehen välille, jotka tuskin tunsivat toisiaan. Elokuva keskittyy ruotsalaisen Borgin kokemukseen, mutta Gudnasson jättää katsojan oudon kylmäksi.

Borg on alusta lähtien vaikeasti luettava mies, joka ei puhu paljon, ja vaikka ajoittain Gudnasson onnistuu tuomaan syvyyttä Borgiin, jää tennistähti kaukaiseksi ja melko epämiellyttäväksi. Elokuva yrittää näyttää kuinka Borg taisteli omien demoniensa kanssa; tähden suurin pelko oli, että mikäli viidettä voittoa ei tule, hänet muistettaisiin vain tästä häviöstä eikä neljästä voitosta. Siinä elokuva on jonkin hyvän jäljillä mutta ei syvenny siihen tarpeeksi.

Shia LaBeoufista ei voi puhua mainitsematta tähden erikoisia temppuja julkisuudessa. Harmillista, sillä LaBeouf on tässä hyvässä vedossa ja muistuttaa kuinka paljon potentiaalia LaBeoufilla on. McEnroe on häkellyttävän samanlainen kuin LaBeouf oikeassa elämässään: ennakoimaton villieläin, joka loistaa ammatissaan mutta uhkaa pilata elämänsä lapsellisella kiukuttelullaan. Miehen roolisuoritus on parhaimmillaan hetkinä, jolloin kamera on tiukasti LaBeoufin kasvoissa kiinni ja mies voi keskittyä näyttelemiseen eikä vain päättömään riehumiseen.

Elokuva keskittyy pitkälti Borgin sisäiseen taisteluun ja itseluottamuksen puutteeseen, ja McEnroen taustatarina kuitataan muutamalla lyhyellä kohtauksella. Björn Borg on kieltämättä kiinnostava hahmo, mutta tekijät ovat tehneet vakavan virheen nimeämällä elokuvan Björn Borgista Borg/McEnroeksi. McEnroe on vähintään yhtä kiinnostava hahmo, ellei kiinnostavampi. McEnroe, nuori ja villi, on kyllästynyt olemaan Borgin varjossa ja siihen kuinka media on kiinnostuneempi miehen kiukuttelusta kuin tennistaidoista.

Elokuvan kiinnostavimpia teemoja onkin ero julkisen ja yksityisen persoonan välillä sekä Borgin että McEnroen kohdalla. Elokuva onnistuu osoittamaan, että vaikka miehet maalattiin mediassa täydellisiksi vastakohdikseen, kentän ulkopuolella he olivat molemmat vaikeita ja voitonnälkäisiä mutta lopulta hyvin samanlaisia miehiä niin taustoiltaan kuin luonteiltaan. Borg/McEnroe toimiikin ehkä parhaiten tutkimuksena miehisyydestä ja julkisuudesta sen eri muodoissa.

Kaikesta kritiikistä huolimatta elokuva onnistuu tekemään tenniksestä jännittävää. Tästä saa kiittää Metzin ohjausta ja Niels Thestumin hienoja kuvakulmia, jotka tekevät pelistä kiinnostavaa, vaikka loppusuoralla elokuva tuntuu toistavan itseään visuaalisesti. Finaaliottelu on kuitenkin aidosti jännittävä ja molemmat näyttelijät nostavat uuden vaihteen silmään. Terävä leikkaus tekee loppurutistuksesta koko elokuvan pelastavan tekijän. Ilman sitä elokuva olisi ollut huomattavasti tylsempi.