Brooklyn’s Finest

17.6.2010 13:04
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

Yhdysvaltojen poliisivoimien korruptio ja kyseenalainen oman käden oikeus ovat tuttuja aiheita ohjaaja Antoine Fuqualle. Intensiivinen ja taitavasti rakennettu Training Day (2001) kertoo korruptoituneesta etsivästä ja nuoresta poliisitulokkaasta, joiden maailmat muuttuvat lopullisesti. Denzel Washington voitti pahisroolistaan parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Ethan Hawke sai puolestaan Oscar-ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta.

Vuonna 2007 julkaistiin Training Dayta selvästi heikompi toimintatrilleri Shooter, jossa murhaajaksi lavastettu tarkka-ampuja lähtee kostoretkelle. Mark Walhbergin tähdittämä sieluton kertakäyttöelokuva jää kauaksi napakympistä lukuisten juoniaukkojensa ja liioitellun loppunsa vuoksi. Tähänkin elokuvaan Fuqua onnistuu ongelmista huolimatta loihtimaan uhkaavan tyylikästä tunnelmaa.

Fuquan uusin poliisidraama Brooklyn’s Finest ei yllä missään tapauksessa Training Dayn tasolle, mutta ei onneksi ole yhtä onneton kuin Shooter. Elokuvan näyttelijäsuoritukset eivät ehkä ole Oscar-luokkaa, mutta Richard Gere, Don Cheadle ja Fuquan vanha tuttu Ethan Hawke ovat kaikki vakuuttavia kolmen newyorkilaispoliisin rooleissaan.

Ryppyinen Gere esittää vanhempaa konstaapelia, joka odottaa eläkepäiviensä alkamista. Työhönsä turtunut kivikasvo on palvellut poliisivoimissa vuosikymmeniä, mutta ei ole tehnyt urallaan mitään merkittävää. Gere on erinomaisen hillitty ja yllättävänkin rosoinen ihanteisiin pettyneenä miehenä, jolle viimeinen työviikko tarjoaa odottamattoman tilaisuuden. Luihusilmäinen Hawke tuo huumepoliisihahmoonsa musertavan todentuntuista epätoivoa ja arvaamattomuutta. Kiusaus turvautua oman käden oikeuteen on sietämätön, kun huumejengit pyörittävät satojen tuhansien dollarien bisnestä samalla, kun Hawken hahmo yrittää elättää suurperheensä pienellä kuukausipalkalla.

Vähäeleisen karismaattinen Don Cheadle on alamaailmaan soluttautunut poliisi, joka laskee päiviä  päästäkseen pois peitetehtävästään. Päivätyökseen valehteleva mies joutuu koetuksella, kun hänen pitäisi ilmiantaa huumepomo, jonka kanssa hän on ystävystynyt. Cheadle on hävitä uskottavuudessa huumepomoa esittävälle Wesley Snipesille. Siinä missä Cheadle näyttelee vakuuttavasti kovanaamaa, Snipes vaikuttaa siltä, ettei hän esitä. Snipesin kohtaloksi koituu kuitenkin taka-alalle työnnetty, turhan ohut rooli.

Oikeastaan koko elokuvan suurin ongelma on se, että jopa pääroolihahmot jäävät liian etäisiksi. Vaikka näyttelijät tekevät parhaansa, kenenkään juonikuviota ei kehitellä tarpeeksi. Lopun kliimaksi ei herätä suuria ajatuksia, sillä katsojalle ei rakennu hahmoihin tarpeeksi voimakasta tunnesidettä. Kolme päähenkilön sijaan elokuvassa olisi voitu keskittyä yhteen tai kahteen hahmoon, jolloin niille olisi voitu antaa tarvittavaa tilaa kasvaa.

Tunnelmanluojana Fuqua on edelleen taidokas. Tyylikkään hitaasti pamppailevaa kerrontaa tukevat niin pahaenteinen musiikki kuin New Yorkin katujen hämyisät varjot. Loppua kohden kerronta yltyy hektisen sekasortoiseksi, jolloin elokuva sortuu juonellisiin ylilyönteihin. Elokuvan loppu muistuttaa hölmöydessään valitettavan paljon väkivallalla mässäilevää Shooteria. Korruptio ja oman käden oikeus ovat ehdottoman kiehtovia aiheita, mutta pelkällä tunnelmoinnilla ei kerrota liikuttavia tarinoita.

Essi Peltola

Tähdet: ★★

Brooklyn’s Finest. Yhdysvallat 2009. Ohjaus Antoine Fuqua. Käsikirjoitus Michael C. Martin. Pääosissa Richard Gere, Ethan Hawke, Don Cheadle, Wesley Snipes, Vincent D’Onofrio, Ellen Barkin, Lili Taylor, Jesse Williams. Genre Draama / jännitys. Ikäraja 15. Kesto 2 t 15 min. Ensi-ilta 18. kesäkuuta.




Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa