Jon Favreau on monipuolinen kaveri, joka on luonut uraa käsikirjoittajana, tuottajana, ohjaajana ja näyttelijänä. Favreau on nähty muun muassa Frendien Monican seuralaisena ja Iron Manin gorillana, autokuskina ja oikeana kätenä.
Chef on Favreaun käsikirjoittama, ohjaama ja näyttelemä tarina intohimoisesta ja taitavasta kokista, Carl Casperista. Casper työskentelee ranskalaista ruokaa tarjoavassa ravintolassa Kaliforniassa. Mies todella osaa asiansa, ja keittiön väki (John Leguizamo ja Bobby Cannavale) palvoo häntä, mutta ravintolan omistaja (Dustin Hoffman) pitää Casperin luovuudenpurkauksia ja kulinaarisia innovaatioita turhana hölynpölynä. Kun arvostettu ruokakriitikko (Oliver Platt) lyttää ravintolan tarjoomukset ja haukkuu kokin koko lailla henkilökohtaisuuksiin menevin sanankääntein, Casper ottaa aikalisän.
Ruoan tuoksun voi melkein tuntea, kun elokuva herkuttelee kyvykkään ihmisen flow-tilalla ja värikylläisillä lähikuvilla ensiluokkaisista, tuoreista raaka-aineista. Casper valmistaa lämpimän juustovoileivänkin omistautuneella rakkaudella. Favreau taitaa hyötyä kokemuksistaan supersankarielokuvien ohjaajana, sillä kuvissa on mukaansatempaavaa kiihkeyttä. Dialogikin rullaa näpsäkästi. Hyvällä maulla valittu funk ja afro-kuubalaiset rytmit kruunaavat kokonaisuuden. Ja onpa Favreau älynnyt käsikirjoittaa roolihahmolleen muutakin kivaa tekemistä kuin syömiset: Casperin ex-vaimo on temperamenttinen mutta lempeä latinokaunotar (Sofia Vergara), ja nykyihastus erehdyttävästi Scarlett Johanssonin näköinen tarjoilija (hetkinen – sehän on Scarlett Johansson).
Elokuvan alkupuoli on yksinkertaisesti rakastettava, vaikka paikoin vallitseekin kiusaannuttava tunne siitä, että kyseessä on sosiaalisen median käyttöön johdatteleva opetusvideo keski-iän ohittaneille, kun Casperin 10-vuotias poika letkauttelee somesanastoa diginatiivin välittömyydellä ja auttaa isäänsä luomaan käyttäjätilejä. Casper vuorostaan opastaa perijäänsä arvostamaan hyvää ruokaa ja ottaa pikkuvanhan ipanan mukaan ruokarekkabisnekseen.
Puolivälin jälkeen alkaa pitkäveteinen road trip -osuus, ja Chef yrittää lasketella vapaalla vaihteella lopputeksteihin asti. Jännite on lopahtanut ja kiinnostavat hahmot kaikonneet, eikä ruokakaan näytä enää yhtään mieleenpainuvalta. Ihmiset kyllä jonottavat jefen uudelle ruokakärrylle, näpsivät kuvia annoksista puhelimillaan (kaikilla näyttää olevan hedelmälogostaan tunnettu luuri) ja huokailevat sapuskan ihanuutta, mutta makuelämys ei enää välity katsojalle. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa olla kyse enemmän häikäilemättömästä Twitter-mainoksesta kuin cuisine-elokuvasta. Ravintolapäiväänsä elävä hipsteri tulee inhoamaan Chefiä ennen kaikkea siksi, että ihmisjoukot löytävät Casperin kojun kaupungissa kuin kaupungissa somen ansiosta.
Kaikesta huolimatta Chef on täysverinen hyvän mielen raina, joka lämmittää loskakelillä ja herauttaa veden kielelle.