Chocolat on tarina Ranskan ensimmäisestä mustaihoisesta näyttelijästä ja klovnista, Rafael Padillasta (Omar Sy). Padillan tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, mutta hän syntyi Kuubassa afrikkalaiseen orjaperheeseen luultavasti joskus 1860-luvun lopulla. Rikas espanjalainen kauppias osti Padillan lapsena ja kuljetti hänet kotiinsa Bilbaoon, Espanjaan. Palvelijana toiminut nuorukainen karkasi lopulta isännältään ja teki hanttihommia elääkseen, mutta myös tanssi ja esitteli voimiaan paikallisissa kahviloissa.
Vuoden 1884 tietämillä kuuluisa klovni nimeltä Tony Grice näki teini-ikäisen Padillan esiintyvän ja palkkasi tämän avustajakseen Madridissa toimivaan sirkukseen. Näin syntyi Chocolat, ja muutamaa vuotta myöhemmin Chocolat esiintyikin Ranskassa ensimmäistä kertaa.
Samaan aikaan klovnimaailman himmennyt tähti, brittiläinen George Footit (James Thierrée) etsi esitykseensä jotain uutta ja kiinnostavaa. Footit löysi Chocolatin ja loi esityksen, joka nosti molemmat miehet maineeseen. Elämä oli kuitenkin liian helppoa ja bileitä riitti. Naiset, huumeet, uhkapelit ja viina ovat tuhonneet niin monta säihkyvää uraa, niin nytkin.
Molemmat miehet joutuivat kamppailemaan omien salaisuuksiensa kanssa. Chocolat halusi klovnimaailman rokkitähdeksi ja suureksi näyttelijäksi, Footit taas halusi vain elää rauhassa ja loistaa huipulla. Tähteys on kuitenkin kovin katoavaista, eikä ylenpalttinen elämäntyyli voi kestää loputtomiin. Pariisin 1900-luvun alun rasistinen ilmapiiri ei laittomasti maassa oleilevalle mustaihoiselle tähdelle myöskään helpotusta suonut.
Chocolat yhdistelee mukiinmenevästi draamaa ja komediaa. Alun heppoisempi ja hauskempi osuus vaihtuu sulavasti lopun draamaan. Nauru vaihtuu itkuksi: iloinen pelle kuihtuu surulliseksi klovniksi. Elokuva yrittää olla liian monta asiaa samaan aikaan. Ohjaaja Roschdy Zem ei oikein osaa päättää tehdäkö elämäkertaa vai historiallista elokuvaa ja jättää samalla herkulliset sivujuonet kokonaan hyödyntämättä. Chocolat haluaa myös olla hauska kaverielokuva, mutta pääosakaksikon kemiat eivät oikein kohtaa keskenään, vaikka molemmat miehet erittäin oivallisesti näyttelevätkin.
Lopputulos on kirurgisesti suunniteltu, hieman kolkko ja etäinen henkilökuva kahdesta historiaan unohtuneesta klovnista, joiden kohtaloista ei hirveästi välitä. Päähahmoihin on vaikea samastua, koska hahmojen inhimillisyyttä korostetaan lähinnä vikojen kautta, joten he ovat ennemminkin ärsyttäviä kuin mukavia kavereita.
Chocolatin melodraama on modernille yleisölle räätälöityä, eikä täten edusta oikeaa ajankuvaa. Elokuvan maailma on aivan liian puhtoinen ja turvallinen. Karannut orja olisi tuskin saanut pokkuroida pitkin Pariisin boheemia yöelämää kuten elokuvassa. Chocolatista jää päällimmäisenä mieleen sen falski ja jopa valheellinen maailmankuva, joka vesittää elokuvan elämänkerralliset ja historialliset ansiot.