Daddy’s Home

30.12.2015 09:36
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 01.01.2016

Yhdysvalloissa jos missä ydinperhe lienee ihmisen perusyksikkö, jota ilman hän ei ole kelpo yksilö. Kyseisen yksikön ympärille on vuosikymmenten ajan pitkälti perustunut koko maan elokuva- ja tv-teollisuus niin komedian kuin draaman saralla. Poikkeusta ei tee uudenvuodenpäivänä ensi-iltansa meillä saava Daddy’s Home.

Eniten maailmassa pehmojazziin erikoistuneen radiokanavan markkinointimies Brad Whitaker (Will Ferrell) toivoo saavansa olla isä. Ja tietysti hyvä ja cool sellainen. Hän ei kuitenkaan voi itse saada lapsia hammaslääkärissä sattuneen hoitovirheen takia, joten vaihtoehdoksi näyttää muodostuvan uusioperhe-tyyppinen ratkaisu. Sellainen hänelle onkin tarjoutunut Saran (Linda Cardellini) ja tämän lasten Meganin (Scarlett Estevez) ja Dylanin (Owen Vaccaro) myötä.

Bonuslasten kanssa eläminen ei ole helppoa. Megan puhuttelee Bradia muodollisesti ja piirtää tälle kuvissaan julmia kohtaloita. Dylan on hieman helpompi tapaus, mutta isäksi ei hänkään Bradia miellä.

Kun Saran ex, lasten biologinen isä Dusty (Mark Wahlberg), eräänä päivänä soittaa ja kuulee Saran menneen uudestaan naimisiin, päättää hän palata entisen perheensä elämään. Hänen mielestään ei haittaa, vaikka perhe-elämä ei ennen oikein maittanut, vaan moottoripyörän perävalo etääntyi liiankin nopeaan tahtiin. Dusty näyttää olevan kaikkea sitä mitä Brad ei ole. Hän on komea, lihaksikas ja salaperäisen karismaattinen. Ei mene hetkeäkään, kun lapset ovat täysin isänsä pauloissa. Entä mitä Sara on tästä kaikesta mieltä? Ja saako Dusty savustettua Bradin pois reviiriltään.?

Daddy’s Home on Ferrellin ja Wahlbergin toinen yhteinen elokuva. Edellinen oli Adam McKayn ohjaama vuoden 2010 Katastrofikytät. Will Ferrell on tehnyt ahkerasti pääasiassa komediarooleja 1990-luvun puolivälistä lähtien ja ponnisti julkisuuteen legendaarisesta Saturday Night Live -ohjelmasta. Monesti Ferrell onnistuu olemaan hauskakin. Sen sijaan Mark Wahlberg ei ole omillaan yrittäessään olla hauska. Hän ei kykene itse kantamaan komediallista roolia, vaan tarvitsee rinnalleen dynamon. Hyvänä esimerkkinä käy Seth MacFarlanen Ted (2012).

Tällä kertaa käsikirjoitustiimi ei ole kyennyt luomaan riittävän mehukkaita tilanteita tai vetävää ja oivaltavaa juonta. Hyviä ideanpoikasia elokuva tarjoilee, samoin muutamat pienet naurut tai hymyntapaiset, mutta suurempi naurupommi jää suutariksi, eikä elokuva koskaan saavuta täyttä potentiaaliaan. Mukavaksi pyhienjälkeiseksi arjentaittajaksi se kyllä kelpaa paukkumaissin kylkeen.

 

Daddy’s Home -elokuvan traileri

Lisää luettavaa