Dark Shadows

10.5.2012 09:01
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 11.05.2012

Fantasiakomedia Dark Shadows on niin ohjaaja Tim Burtonin näköinen teos, että se olisi hyvin voinut olla lähtöisin hänen omasta kynästään. Elokuva perustuu kuitenkin 1960- ja 70-luvuilla Yhdysvalloissa joka arkipäivä tv:n iltapäiväohjelmistossa pyörineeseen omalaatuiseen saippuaoopperasarjaan.

Tavallisten ihmisten ihmissuhdekoukeroiden ja juonittelukuvioiden sijaan Dark Shadowsin henkilögalleriassa murhaajat ja kiristäjät olivat normaalimmasta päästä. Sarja kuhisi vampyyreita, kummituksia, ihmissusia ja muita yliluonnollisia olentoja. Myös juonikaaret olivat samaa luokkaa, ja kuolleet hahmot saattoivat palata sarjaan esimerkiksi aikamatkailun avulla.

Burton sekä hänen vakionäyttelijänsä ja ystävänsä Johnny Depp ovat kumpikin tv-sarjan faneja, ja suunnittelivat sen siirtämistä elokuvan muotoon vuosia. Kaikki tahot eivät kuitenkaan olleet ajatuksesta yhtä innoissaan, eivätkä kiireiset tekijät tahtoneet löytää tarpeeksi vapaata aikaa. Nyt kun Dark Shadows vihdoin on valmis, ei siitä näe, että tuotantoarvoista tai aikatauluista olisi tingitty.

Depp esittää 1700-luvun lopun menestyvän liikemiessuvun vesaa, Barnabas Collinsia, jonka rakkaudessa petetty noita kiroaa ikuiseen elämään vampyyrina. Kaiken lisäksi noita sulkee Barnabaksen arkkuun, josta tämä vapautuu lähes kahden vuosisadan kuluttua vuonna 1972. Nämä taustat esittelevän muhevan intron jälkeen varsinainen elokuva alkaa, kun Barnabas palaa sukukartanoonsa ja kohtaa taloudelliseen ja moraaliseenkin alamäkeen joutuneen perheensä viimeiset jäsenet.

Pintapuolisesti ajatellen Depp tekee jälleen monista Burton-yhteistöistään tutun ulkoisella maskeerauksella kuorrutetun hullun hahmon à la Jali ja suklaatehdas -elokuvan Willy Wonka tai Liisa Ihmemaassa -seikkailun Hullu hatuntekijä. Barnabas Collins on kuitenkin lähempänä Burtonin itsensä ideoimien Saksikäsi Edwardin tai Painajainen ennen joulua -fantasian kidutettuja päähenkilöitä. Barnabaksella on vahva oikeuden taju, mutta samalla hän on niin omien heikkouksiensa kuin ulkomuotonsa vanki.

Määrätietoisesti Barnabas lähtee nostamaan perhettään jälleen sukunsa perustaman Collinsport-pikkukaupungin johtotähdeksi. Tästä ei pidä paikkakunnan ykkösliikenainen, joka – yllätys, yllätys – on Barnabaksen aikoinaan kironnut Angelique-noita yhtä viehkona kuin pari sataa vuotta aikaisemminkin. Yliluonnollisten olentojen kilvasta tulee siis nopeasti henkilökohtaista.

Barnabaksen jäljellä oleva suku ei oudosta tulokkaasta hätkähdä, varsinkin kun Michelle Pfeifferin esittämä suvun Elizabeth-matriarkka hyväksyy tämän. Koko perhe, muun muassa Elizabethin tytär (Chloë Grace Moretz), ja sen laajennukset, Helena Bonham Carterin esittämä psykiatri, salaperäinen lastenhoitaja (Bella Heathcote) sekä Jackie Earle Haleyn näyttelemä apumies, värvätään palauttamaan Collinsien mennyt loisto kartanoon ja lähiympäristöön.

Moni olisi herättänyt Barnabaksen nykyaikaan, mutta ei ole yllättävää, että Burton halusi sijoittaa tarinan 70-luvun alkuun, jolloin sarja päättyi. Vuosikymmen varmaan viehättää ohjaajaa muutenkin, sillä hän on saanut kitschiksi tuomitun aikakauden kuteet, kuosit, muotoilun ja värimaailman näyttämään hienoilta ja trendikkäiltä. Samalla ne ja ajankuva yleensäkin toimivat sopivana etäännyttäjinä, jotka korostavat Dark Shadowsin huumoria. Sitä Burton ja käsikirjoittaja Seth Grahame-Smith ovat lisänneet rutkasti alkuperäiseen sarjaan, mutta eipä sen vakavalla naamalla toteutetut outoudet kyynisellä nykyajalla muuten toimisikaan.

Suomessahan sarja on käytännössä tuntematon, joten komedian lisääminen ei ketään haitanne. Itse asiassa moni elokuvan nähnyt olisi halunnut sitä vieläkin enemmän. Tyylikäs goottifantasia kaipaakin hauskuutta, kun keskiössä oleva viha-rakkaussuhde ei ota syttyäkseen, niin seksikäs kuin Angeliqueta esittävä Eva Green onkin. Herkullisten, erilaisiin kätkettyihin motiiveihin ja muihin salaisuuksiin vihjailevien sivuhahmojen parissa viihtyy muutenkin keskiössä olevaa juonta enemmän. Heille olisi toivonut huomattavasti lisää tilaisuuksia esitellä omituisuuksiaan.

Dark Shadowsin pahin vika on siis siinä, ettei siitä tahdo saada tarpeekseen!

Dark Shadows -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa