Uusiseelantilaiset genre-elokuvantekijät osaavat totisesti hommansa. Peter Jacksonin Braindead ja Bad Taste ovat jo todellisia kulttiklassikoita. Viime vuonna sai ensi-iltansa hykerryttävän hauska Jemaine Clementin ja Taika Waititin yötäkin mustempi satiiri What We Do in the Shadows, josta muodostui niin suuri hitti, että se on jo saamassa jatkoa.
Jason Lei Howdenin nyrjähtänyt silmänisku metallimusiikille ja gorelle jatkaa uusiseelantilaisten herrasmiesten sekopäistä genre-elokuvatarjontaa. Debytantti Howden tuntee skenensä, sillä suurin osa hevielokuvista onnistuu herättämään puhdasta myötähäpeää alan ihmisten keskuudessa, mutta Deathgasmin kuvasto on suurilta osin kovin tuttua – sinänsä ironista. Suurimmat harmin aiheuttajat löytyvät lähinnä niin sanotun metalliveljeyden korostamisesta, koska eihän sellaista ole edes olemassa. Elokuvan ehkä yllättävin piirre on kuitenkin se, miten ääniraidalta voi bongata underground-hittejä bändeiltä kuten Emperor, Autopsy ja Midnight. Mikäpä sen miellyttävämpää?
Deathgasmin tarina on tutuhko. Nuori päähenkilömme Brodie (Milo Cawthorne) muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa hän tutustuu synkeilevään metallidiggari Zakkiin (James Blake). Kun kaksikon metallimaut kohtaavat, perustetaan tietenkin Deathgasm-niminen bändi, jonka kautta kanavoidaan ikiaikaista mustaa loitsua. Pahuus ja pimeys saapuvat jälleen kerran maan päälle. Siis aivan normaali sattumus viikonlopun hevikeikalla. Kaveriporukka joutuu taisteluun demoneita ja henkiä vastaan, ja välillä vähän pussaillaan ja vitsaillaan. Hurme ja irtoraajat lentävät tietenkin komeassa kaaressa.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Jason Lei Howden on aiemmin työskennellyt visuaalisten efektien parissa esimerkiksi Hobiteissa, The Avengersissa ja Prometheuksessa, joten on mukava huomata, että mies tekee omia elokuvia fanipohjalta. Howden ei yritä kosiskella Hollywoodia esikoisellaan, vaan lähtee naurattamaan ja kauhistuttamaan genre-elokuvia rakastavia katsojia. Sydäntä lämmittävä teko nykymaailmassa.