Drag Me to Hell

Parodisia aineksia sisältävä kauhuelokuva ei juoneltaan ole erityisen omaperäinen mutta osoittaa Sam Raimin ohjaajankyvyt.

12.6.2009 00:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 12.06.2009

Evil Dead -kauhuelokuvilla maineensa luonut Sam Raimi (s. 1959) siirtyi 2000-luvulla megaohjaajien sarjaan Spider-Man-elokuvien myötä. Raimi on ohjannut jo kolme Hämähäkkimiehestä kertovaa elokuvaa, ja neljäskin on suunnitteilla.

Ennen Spider-Manin nelososaa Raimi on palannut kauhun pariin. Drag Me to Hell oli suunnitteilla pitkään. Raimi kirjoitti ensimmäisen käsikirjoitusluonnoksen yli kymmenen vuotta sitten. Toinen käsikirjoittaja on isoveli Ivan Raimi, joka on toiminut useita kertoja Samin yhteistyökumppanina.

Kauhelokuvien faneille Raimin paluu hänelle tuttuun lajityyppiin on mannaa helvetistä. Tosin ne, jotka odottavat suoraviivaista kauhua ensimmäisen Evil Deadin tapaan, tulevat ehkä pettymään. Drag Me to Hell on rennolla otteella tehty kauhuelokuva, joka tuo enemmän mieleen Evil Dead 2:n komedialliset ja parodiset ainekset.

Drag Me to Hellin päähenkilö on maalaistyttö Christine (Alison Lohman), joka haluaa luoda uraa urbaanissa liike-elämässä. Pankissa työskentelevä Christine olisi kiinnostunut avoinna olevasta apulaisjohtajan paikasta, mutta ylennystä kärkkyy myös innokas kollega Stu (Reggie Lee).

Christinen esimies (David Paymer) antaa ymmärtää, että johtajan on pankkimaailmassa tehtävä koviakin päätöksiä. Niinpä Christine hylkää iäkkään rouva Ganushin (Lorna Raver) asuntolainan jatkohakemuksen. Se on kammottava virhe. Kielteisestä päätöksestä suivaantunut vanhus osoittautuu eräänlaiseksi ilkeän noidan ja Freddy Kruegerin yhdistelmäksi. Hän langettaa kirouksen Christinen ylle, ja selittämättömiä asioita alkaa tapahtua.

Christine saa selville, että häntä piinaa Lamia-niminen demoni. Kirouksesta irti pääseminen on mahdollista, mutta se vasta vaatiikin tiukkoja päätöksiä. Eläimiä rakastavan kasvissyöjän on esimerkiksi mietittävä, voisiko hän uhrata rakkaan lemmikkikissansa.

Drag Me to Hellin juoni ei ole erityisen omaperäinen. Elokuva rakentuu kauhuelokuvissa lukemattomia kertoja käytetyistä aineksista. Luvassa on manaussessioita, äkkisäikäytyksiä ja kohtaus öisellä hautausmaalla. Veri suihkuaa ja vihreät ruumiinnesteet virtaavat.

Drag Me to Hell erottuu kuitenkin edukseen tusinakauhuleffoista. Parasta siinä on tapa, jolla Raimi tarinaa kuljettaa. Selvästi huomaa, että Raimin maine ohjaajana ei ole syntynyt sattumalta. Hän osaa taidokkaasti luoda sarjakuvamaista toimintaa sekä yhdistää kauhua ja komiikkaa.

Visuaalisen ilmeen luomisessa on auttanut kuvaaja Peter Deming, joka on kuvannut David Lynchin elokuvia sekä Raimin Evil Dead 2:n. Hieno esimerkki oivaltavasta kameran käytöstä nähdään kohtauksessa, jossa ikkunasta lentävä kärpänen pyörii Christinen ympärillä ja laskeutuu välillä kameran linssin päälle.

Roolihahmot vaikuttavat hieman liian tavanomaisilta. Etenkin Christinen poikaystävä (Justin Long) tuntuu pelkältä käsikirjoituksen välikappaleelta. Ridley Scottin Pelimiehet-elokuvassa nähdyn Alison Lohmanin esittämän Christinen persoonaan tulee onneksi loppupuolella luonnetta ja särmää. Hän onkin Drag Me to Hellin selkeä keskushahmo. Alun takaumaa lukuun ottamatta Lohman on käytännössä mukana joka kohtauksessa.

Itäeurooppalaisittain englantia murtava yksisilmäinen rouva Ganush on kliseinen mutta kieltämättä hyytävän koominen ilmestys limaisine tekohampaineen ja pitkine kynsineen. Rouva Ganushin ja Christinen hillitön kaksinkamppailu parkkihallissa on Drag Me to Hellin muistettavin kohtaus.

Jussi Huhtala

Lisää luettavaa