Ei pelkkää hunajaa

25.4.2013 13:00
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 26.04.2013

EU:ssa väännetään parhaillaan mehiläisiä tappavien hyönteistorjunta-aineiden käyttörajoituksista. Sveitsiläisdokumentti Ei pelkkää hunajaa ei suoraan ota kantaa kyseiseen aiheeseen, mutta ajankohtaisempi mehiläisistä kertova dokumentti ei voisi olla.

Markus Imhoofin dokumentti tempaisee salavihkaisesti mukaansa. Se esittelee kaksi näkökulmaa mehiläistarhaukseen: lähes idyllisessä sveitsiläismaisemassa tapahtuvan perheperinteen jatkamisen ja mehiläisten surinassa rahan kahinan kuulevan amerikkalaisen tehoteollisuustarhauksen. Samalla se tulee kuin vaivihkaa yleissivistäneeksi mehiläisten uskomattomasta elämästä.

Kun katsoja on koukutettu, otetaan esiin järeät aseet: tunnepohjaisella suhtautumisella mehiläistarhaukseen ei loppujen lopuksi ole väliä. Oli toiminta pienimuotoista perinnettä tai massateollista, on lopputulos sama: ihmisen sekaantuminen luonnon kiertokulkuun tappaa mehiläisiä.

Kiinassa tulevaisuuden kauhukuvat maailmasta ilman mehiläisiä ovat tämän päivän todellisuutta. Siellä ihmiset hoitavat hedelmäpuiden hedelmöityksen Mao Tse-tungin 1950-luvulla antamien määräysten seurauksena. Toisenlaista kauhukuvaa seurataan Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla, jolla laittomia siirtolaisia torjumaan pystytetyt aidat eivät pysäytä Brasiliasta lähteneitä ”tappajamehiläisiä”. Niistäkin opitaan, että hyödyllisyys ja vaarallisuus ovat ihmisten luomia suhteellisia käsitteitä.

Kotimaisen Metsän tarina -dokumentin suosio osoittaa, että luontodokumenteillekin on kysyntää. Sopii vain toivoa, että katsojat löytävät myös Ei pelkkää hunajaa -dokumentin. Se onnistuu välittämään sanomansa kiehtovasti ja katsojaa syyllistämättä.

Loppupuolella Ei pelkkää hunajaa -dokumentin kerronta hieman hajoaa, kun mukaan otetaan turhankin tieteelliseksi meneviä mehiläisten aivotutkimuksia, joilla ei loppujen lopuksi enää ole sanottavasti lisäarvoa kaiken jo nähdyn rinnalla. Korkeintaan ne lisäävät elokuvan luomaa käsitystä siitä, että mehiläiset ovat monimutkaisempia ja kiehtovampia olentoja kuin olisi voinut kuvitellakaan.

Ei pelkkää hunajaa -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa