Elämäni Kesäkurpitsana

Oscar-ehdokkuudella huomioitu debyytti vie sydämen ja saattaa olla vuoden ihanin yllätys. Kuka sanoi, että animaatio on vain lapsille?

12.7.2017 08:47
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 14.07.2017

Pikku-Icare, lempinimeltään Kesäkurpitsa, joutuu orpokotiin epävakaan perheensä hajotessa yllättävän tragedian myötä. Uuteen ympäristöön sopeutuminen ei ole helppoa, mutta apua on tarjolla. Ystävällinen Raymond-poliisi ylittää ammatillisen huomaavaisuuden, kun Kesäkurpitsan hyvinvoinnista tulee hänelle sydämen asia. Raymondin ja ymmärtäväisten opettajien avulla Kesäkurpitsa alkaa ystävystyä muiden lasten kanssa, jotka ovat yhtä yksinäisiä ja jopa enemmän vahingoittuneita kuin hän itse.

Animaatiot voivat olla hyvin traumaattisia paatuneellekin katsojalle, joka tekee nasevia huomioita ja kommentoi näkemäänsä harjoitelluin haukotuksin. Vaaditaan vain ohikiitävä maininta Leijonakuninkaasta tai Ruohometsän kansasta, jotta ihmiset herkistyvät ja alkavat jakaa kokemuksiaan. Cannesin elokuvajuhlilla Episodi todisti kahden keski-ikäisen kriitikon väittelyä henkisesti raskaista elokuvakohtauksista. Kysymys kuului, kumpi on surullisempi kohtaus: Dumbon äiti keinuttamassa lastaan kärsällään vai Toy Story 3:n nallen tuska, kun hän palaa kotiin todetakseen vain, että hänen omistajansa on jo korvannut hänet toisella? Tarpeetonta sanoa, että kriitikot osallistuivat myöhemmin näytökseen, joka ei herättänyt heissä juuri mitään tunteita.

Joku voisi sanoa, että animaation horjumaton voima on juuri siinä, että sillä on kyky osua oikeaan kohtaan. Koreasta ulkokuoresta riisuttuina parhaat elokuvat, olivat ne Pixarin tai Ghiblin, kertovat perheistä ja rakkaiden menettämisen tuskasta. Elämäni Kesäkurpitsana ei ole poikkeus. Jos unohdetaan upeasti hyödynnetty stop motion -tekniikka, edellä mainittu voi hyvinkin selittää elokuvan ilmiömäisen menestyksen. Mutta Claude Barras astuu askeleen pidemmälle: hänen elokuvassaan perheen menettäminen on tietysti tuskallista, mutta vielä pahempaa on kärsiä niiden luona, joiden pitäisi rakastaa ja suojella.

Armottomat oivallukset varustavat animaation yllättävän synkillä sävyillä, jotka aiheuttaisivat Walt-sedälle sydänkohtauksen. Hurmaavassa lapsilaumassa jokainen kamppailee näkyvien arpien ja synkkien salaisuuksien kanssa. Vainoavan menneisyyden takia yksi kastelee sänkynsä ja toinen ahmii pakonomaisesti hammastahnaa, koska hänen psyykkisesti sairas äitinsä uskoi sen olevan terveellistä. Elokuvassa viitataan lapsen heitteillejättöön, huumeisiin ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kesäkurpitsakin nähdään keräämässä tyhjiä oluttölkkejä ympäri taloa hänen humalaisen äitinsä huutaessa tv-ruudun ääressä. Kesäkurpitsa yrittää löytää lohtua maalaamalla elämästään puuttuvan isän potrettia leijaan. Älä anna kirkkaiden värien johtaa harhaan – Elämäni Kesäkurpitsana on enemmän Loachia kuin Disneytä ja enemmän hapanta kuin makeaa.

Vaikka elokuva on harhaanjohtavan yksinkertainen, sillä on pohjanaan vahva käsikirjoitus. Elokuva perustuu Gilles Parisin romaaniin, jonka mainio elokuvantekijä Céline Sciamma on kynäillyt valkokankaalle. Sciamma käsitteli samankaltaisia teemoja jo vuoden 2014 Girlhoodissa. Elämäni Kesäkurpitsana jättää jälkensä sanomatta mitään suoraan, mutta hahmottelemalla hienovaraisesti, miten yksinäinen lapsi voi joskus olla. Kaiken tämän jälkeen lopputeksteihin valittu kappale tuntuu hämmentävältä. Yksi Le vent nous porteran kirjoittajista on mies, joka pieksi tyttöystävänsä hengiltä.

Elämäni Kesäkurpitsana -elokuvan traileri

Lisää luettavaa