Free Fire

/ GENRE ENSI-ILTA 21.04.2017 TÄHDET

Kaksi IRA-jäsentä on matkustanut Bostoniin ostamaan aseita enemmän tai vähemmän laillisesti. Kaunis Justine (Brie Larson) toimii välittäjänä irlantilaisten Chrisin (Cillian Muphy) ja Frankin (Michael Smiley) sekä supliikkimies Vernonin (Sharlto Copley) kaupanteossa. Kauppa ei tietenkään mene kovin hyvin, muuten kyseessä olisi kovin lyhyt ja tylsä elokuva. Heitetään sekaan vielä liki kymmenkunta muuta hahmoa, suljetaan varaston ovet ja annetaan palaa. Siinä Free Fire kaikessa yksinkertaisuudessaan ja nerokkuudessaan.

Ben Wheatley, joka muutaman vuoden välein säväyttää festivaalikansaa yllättävän väkivaltaisilla joskin hulvattoman hauskoilla elokuvillaan. Wheatleyn elokuvat Kill List, Sightseers ja viime vuoden High Rise ovat tehneet miehestä tunnetun brittiohjaajan, mutta Free Fire näyttää olevan miehen tiketti kansainväliseen julkkisstatukseen. Se on paitsi erittäin katsottava ja viihdyttävä selkeästi myös ohjaajan helpoin elokuva. Se on törkeän yksinkertainen juonessaan, mutta myös leikkisä, sillä niin katsoja kuin hahmotkin unohtavat kuka on kenen puolella ja kenen rinnalla pitäisi hurrata.

Siinä missä High Rise oli ehkä vähän turhankin outo laittaessaan Tom Hiddlestonin syömään koiraa, on Free Fire rehellinen toimintaelokuva, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se on Wheatleyn töistä selkein juonellisesti sekä genren osalta, sillä elokuva ei ole kiinnostunut poliittisista kannanotoista tai edes kovin syvällisistä teemoista, eikä sen tarvitsekaan olla. Se on yksinkertaisesti puolitoista tuntia hienoa toimintaa.

Mitään yllättävää tai uutta Free Fire ei tuo pöytään. Yksinkertaisuus on sen valttikortti mutta myös kompastuskivi. Se on loputtoman viihdyttävä ja aidosti hauska, mutta kuinka monta katselukertaa se oikeastaan kestää ja kuinka kauan sen vitsit ovat hauskoja? Turhan monet vitsit kohdistuvat Vernoniin. Copleyn ylikorostettu eteläafrikkalainen aksentti väsyttää loppua kohti ja tekee hahmosta oudon muovisen.

Hahmojen tavoin katsoja unohtaa mistä oikein tapellaan ja ennen kaikkea miksi. Wheatley tuntuu toivovan, että 90 toiminnan täyteistä minuuttia on tarpeeksi, eikä katsojan tarvitse vaivata mieltään turhilla motiiveilla.

Näyttelijät tekevät ensiluokkaista työtä, vaikka olisi ollut mukava nähdä uusi vaihe elokuvan loppupuolella, kun loputon toiminta alkaa uuvuttaa. Brie Larsonin Justine on herkullinen hahmo ja pitää ainoana naisena puolensa miehiä vastaan. Näiden egot lyövät yhteen, ja Free Fire on parhaimmillaan, kun näyttelijät saavat toisistaan ponnahduspintaa ja vitsit kuulostavat luonnollisilta ja oikeasti hauskoilta.

Erityisen maininnan ansaitsevat Michael Smiley sekä Armie Hammer, joka on todellakin kasvanut The Social Network -päivistään. Molemmat varastavat kohtauksia ja heidän hahmoihinsa kiintyy. Ei siksi, että ne olisivat erikoisen mukavia, sillä kukaan Ben Wheatleyn elokuvissa ei ole ’mukava’, vaan koska molemmilta löytyy munaa ja teräviä vastapalloja.

Ylipäätään elokuvassa on hyvä boogie. Wheatleyn paras päätös on Free Firen pitäminen tiiviinä 90-minuuttisena toimintapaukkuna, joka loppuu juuri sopivasti kun vitsit ja näyttelijät väsähtävät. Joskus on parempi lopettaa lyhyeen.