James Kingillä menee hyvin. Hän on menestyvä johtotason sijoittajanero menestyksekkäässä firmassa, jonka perustaja on rakentanut sen tyhjästä omilla käsillään (ja isältään saadulla miljoonalainalla). James on menossa naimisiin kyseisen perustajan seksikkään tyttären kanssa, ja hänestä ollaan tekemässä firman osakasta.
Sitten ovelle saapuu FBI, ja James vangitaan talousrikoksista. Heihin kyllästynyt tuomari pamauttaa jättituomion ja antaa Jamesille 30 päivää aikaa järjestellä asiansa ennen kuin vankila kutsuu. Kylmä rinki -sarjasta käsityksensä vankilaelämästä muodostanut James joutuu paniikkiin ja pyytää käyttämänsä autopesulan pyörittäjän apuun. Tämä kun edustaa alempaa yhteiskuntaluokkaa ja on musta, mikä Jamesin mukaan tilastollisesti tarkoittaa, että tämä on vankilakundi. Uutta asuntoa varten rahaa tarvitseva Darnell Lewis nielee stereotypian ja ryhtyy kouluttamaan Jamesia kovanaamaiseksi linnakundiksi, vaikka ei itse ole koskaan saanut edes pysäköintisakkoja.
Koko Get Hardin idea pyörii siis pelkästään valkoisen heteromiehen toisen miehen sukupuolielimiä kohtaan tunteman kammon ympärillä. Se oikeuttaa myös mustaihoisten ja naisten stereotyyppisen käsittelyn, kun Will Ferrell itsensä häpäisemistä pelkäämättä sukeltaa kultalusikka suussa syntyneen Jamesin nahoissa opiskelemaan vankiloiden alakulttuurien elämää. Kevin Hart komppaa häntä hyvin järjen äänensä tukahduttavana Darnellina, joka suorastaan lietsoo valkoisen yläluokan pelkoja huonommin toimeentulevia kohtaan.
Get Hardia voisi yrittää puolustella väittämällä, että se osoittaa stereotypioiden, rasismin ja homofobian naurettavuuden tekemällä Jamesista tosiasioita ymmärtämättömän ääliön. Tosiasiassa se on vain alusta Ferrellille ominaiselle, täysin vakavalla naamalla lauotuille härskiyksille ilman sen kummempaa ideologiaa. Se haluaa vain saada katsojan pärskimään poliittista korrektiutta murtamalla. Ja se onnistuu!
Usein tulee mollattua elokuvien käännösten laatua ja naureskeltua tekstitysten virheille. Nyt on syytä antaa kunniaa sille, jolle kunnia kuuluu. Välillä ei nimittäin voi olla varma hekottaako Ferrellin lennokkaille tajunnanvirtasolvauksille vai Tommi Lupusen inspiroituneelle ja perinnetietoiselle käännökselle.
Get Hardin suurin puute on, että se ei edes yritä olla mitään muuta kuin tekosyy Ferrellin tempauksille ja härskeille vitseille. Perusrakenne, jossa hyvin erilaiset ihmiset joutuvat pakon edessä yhteistyöhön ja löytävät toistensa hyvät puolet, on tuttu lähes joka ikisestä Ferrellin aikaisemmastakin elokuvasta. Samoin juonikuvio, jossa syylliseksi lavastettu mies etsii hänet saman tien monimutkaisen oikeusjärjestelmän silmissä syyttömäksi osoittavaa fyysistä todistusaineistoa, väsähti jo 1980-luvulla. Siksi elokuva uhkaa paikoin latistua sketsikokoelmaksi, vaikka härskiydessään toki hauskaksi sellaiseksi.