Muinaisessa Egyptissä jumalat elivät sopusoinnussa kuolevaisten joukossa. Kun kuningas Osiris (Bryan Brown) päättää luovuttaa valtaistuimen pojalleen Horukselle (Nikolaj Coster-Waldau), koko kaupunki osallistuu juhliin. Mukana on kuitenkin kutsumaton vieras, Osiriksen veli Set (Gerard Butler). Kateudessaan ja vallanhimossaan Set tappaa Osiriksen, sokaisee Horuksen karkoittaen tämän aavikolle ja julistaa itsensä Egyptin ainoaksi hallitsijaksi. Ei kiva.
Monia asioita on mahdollista ymmärtää. Jaime Lannister on nyt kookkaampi kuin Na’vit? Ok. Puolialastomat mallit ratsastamassa tultasyöksevillä kobrilla? Antaa palaa. Kalju Geoffrey Rush taistelemassa maailmaan uhkaavaa demonia vastaan avaruuslinnoituksessa? Se venyttää jo vähän uskottavuutta. Mutta että joku Anubiksen nimeen sekuntiakaan ajatteli, että elokuva Egyptin muinaisista jumaluuksista olisi hyvä idea, on käsittämättömämpää kuin Donald Trumpin riemukulku supertiistain esivaaleissa.
Kun ohjaaja ensi-illan jälkeen alkaa raivota Facebookissa elokuvansa epäreilusta käsittelystä kriitikoiden kynsissä, tietää kalikan kalahtaneen. Elokuvista The Crow ja Dark City tunnettu Alex Proyas kuvaili ihmisiä, jotka kehtasivat olla tykkäämättä hänen uutuudestaan ”tautisiksi haaskalinnuksi nokkimassa kuolevan ruhon luita”. Ainakin hän osaa kuvailla osuvasti omaa luomustaan. Mutta ei ole tarpeen olla niin ankara itselleen, Alex. Erehtyminen on inhimillistä, anteeksi antaminen jumalaista.
Gods of Egypt on kamala, kamala elokuva. Mutta toisin kuin, sanotaan nyt, Nouseva Jupiter, se on myös hauska. Egyptiläinen mytologia on vain tekosyy – jos ei ole lukenut historiaa, teatterista tullessaan on oppinut, että siellä on pyramideja ja kaikki näyttävät Katy Perryn taustatanssijoilta. Hahmojen haavat vuotavat kultaa, he varastavat toistensa aivoja ja sanovat asioita kuten ”Anna takaisin silmäni” ja ”Meidän on tapettava erämaa”. Kun meno yltyy oikein hurjaksi, he kyyristyvät ja muuttuvat metallisiksi pedoiksi. Jos kuvittelit Paavo Pesusieni kuivalla maalla -elokuvaa mielipuoliseksi, et ole nähnyt vielä mitään.
Ja sitten on vielä kohu! Vaikka Lionsgate ja Proyas ovat jo julkisesti pahoitelleet elokuvan monimuotoisuuden puutetta – viimeisimpien Oscar-juhlien varjoa toistaen – siihen ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Ilmeisesti muinainen Egypti oli täynnä uskomattoman lihaksikkaita valkoisia ihmisiä, jotka puhuivat skottimurteella. Toisaalta roolitusvastaavalle on annettava tunnustus – Gerry Butler on todennäköisesti ainut ihminen tällä planeetalla, joka pystyy pitämään pokkansa vielä valtavien lentävien koppakuoriaisten vetämien vaunujen kyydissä. #EgyptSoWhite.
Gods of Egyptiltä ei kannata odottaa logiikkaa, uskottavuutta tai edes tarinaa – se kaikki hukkuu digitaalisten joukkojen alle. Vaikka jotkut kohtaukset ovat ylilyödympiä ja korskeampia kuin Kardashianien syntymäpäiväjuhlat, elokuva on silti eeppinen haisuli. Se on pakko katsoa pian uudelleen!