Gulliverin matkat

18.2.2011 12:13
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 18. helmikuuta

Gulliverin matkat perustuu irlantilaisen kirjailijan ja pappismiehen Jonathan Swiftin (1667–1745) neliosaisen romaanin Gulliverin retket (1726) ensimmäiseen osaan. Swift kirjoitti satiirisen teoksen kiinnittääkseen huomiota oman aikansa maailmanmenoon ja epäkohtiin. Laivalääkäri Lemuel Gulliverin absurbit seikkailut ovat kiehtoneet lukijoita kautta aikojen niin, että siitä on IMDB:n mukaan tehty lähes 20 erilaista filmatisointia, ensimmäinen niistä jo vuonna 1902.

Uusimmassa Gulliver-elokuvassa Lemuel Gulliver (Jack Black) työskentelee newyorkilaisen The Times -lehden postinjakelijana. Hän käyttää päivänsä työtehtäviensä lisäksi Guitar Hero -pelin pelaamiseen ja lehden matkailutoimittajasta Darcy Silvermanista (Amanda Peet) unelmoimiseen.

Eräänä päivänä Gulliver saa uuden alaisen (T.J. Miller), joka osoittaa Gulliverille tämän jämähtäneen paikalleen, ja tulee päivän päätteeksi vielä ylennetyksi Gulliverin pomoksi. Gulliver sisuuntuu tästä ja tulee hakeneeksi lehden matkailutoimitukseen. Internetin suosiollisella avustuksella hän tekee näyttävän näytejutun, ja saa pestin. Ensimmäiseksi tehtäväkseen hän saa mennä Bermudalle jutuntekoon.

Kuten olettaa saattaa, Gulliver joutuu myrskyyn ja haaksirikkoutuu. Aamulla myrskyn jälkeen hän herää rannalla, jossa Lilliputtien armeija on sitonut hänet rantahietikkoon. Tuttua tarinaa sen enempää kertaamatta voidaan todeta, että seikkailuja ja tiukkoja tilanteita riittää. Ja kun kyseessä on komedianäyttelijä Jack Black, myös enemmän tai vähemmän huvittavia tilanteita.

Animaatio-ohjaaja Rob Letterman (Hain tarina, Möröt vastaan muukalaiset) on ohjannut ensimmäinen ns. live action -elokuvansa varmoin ottein, tosin hieman hengettömästi. Uusin Gulliver-päivitys toimii kyllä teknisesti, mutta mukavista tehosteista huolimatta itse tarina on tylsä. Ei voi kuin kysyä, miten ihmeessä näin mehukas alkuperäistarina on onnistuttu vesittämään niin pahasti, eikä sen nykyaikaistamisesta ole saatu enempää irti.

Jack Black yrittää kannatella tarinaa minkä pystyy, mutta niin taitava ei hänkään ole, että onnistuisi pelastamaan tekeleen. Parina viime vuonna läpimurron tehnyt kolmiulotteisuus ei tälläkään kertaa tuo mitään lisäarvoa tarinaan. Tuotantoarvoista tulee kuitenkin yksi ylimääräinen tähti.

Hannu Liekso

Tähdet: ★★

Gulliverin matkat – Traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa