Lämmittääkö mustan synkeä, roisi ja absurdi huumori naurunystyröitäsi? Vaivaako modernin komedian surkea taso? Varsinkin kotimainen huumori on nykyään todella väkisin väännettyä, heikkotasoista ja moneen kertaan kierrätettyä tusinatavaraa, jota tuskin edes huumoriksi viitsii kutsua.
Häiriötekijä kuitenkin onnistuu yllättämään surrealistisella ja jopa inhottavan omaperäisellä materiaalillaan. Leffa saattaa aiheuttaa myös keskustelua, sillä muutama kohtaus on todella häiriintynyt, jopa oksettava. Tutulle tekijäporukalle mikään asia ei tunnu olevan tabu.
Kymmeneen eri sketsiin jaettu Häiriötekijä kulkee ilman punaista lankaa – vaikka lopulta sekin löytyy. Irrallisia tarinoita yhdistävät vain häiritsevät, pirulliset ja omituiset tapahtumat. Hahmot ovat perisuomalaisia arkkityyppejä tai täysin epärealistisia sekopäitä. Sketsit ovat groteskin inhottavia, pelottavan omituisia ja puhtaasti surrealistisia. Tällaiselle huumorille ei oikeastaan edes saisi nauraa, mutta silti katsoja huomaa hykertelevänsä kohtauksille kyynelten valuessa poskilla. Aivan kuin Monty Python kohtaisi Fast Show’n ja eksyisi samalla Herrasmiesliigan pimeille kaduille. Kovin brittiläistä siis.
Harvemmin suomalaisissa elokuvissa on nähty tällaisia maailmoja ja hahmoja, joita Häiriötekijään on kuvattu. Ja tuskin koskaan ne ovat näin fantastisen näköisiä, lähes unenomaisia tai painajaismaisia paikkoja, joihin kuitenkin jokainen meistä voi joskus päätyä.
Suurin osa elokuvan tajuttomista tarinoista saa nauramaan. Vain muutama sketsi menee kohteestaan ohi. Jopa pressinäytöksen kivikasvoiset ja kyyniset kriitikot nauroivat kovaäänisesti miltei jokaiselle tarinalle. Se kertoo huumorin tasosta. Se on pikimustaa ja häiritsevää.
Ohjaaja Aleksi Salmenperä on tehnyt huikeaa työtä alun perin Q-teatterin samannimisen menestysnäytelmän pohjalta. Leikkaus, äänimaailma ja kuvaus ovat sarallaan täydellistä jälkeä. Häiriötekijän huumorista vastaavat itse näyttelijät. Jani Volanen, Tommi Korpela, Elina Knihtilä, Pirjo Lonka, Eero Ritala, Lotta Kaihua ja Elena Leeve kirjoittivat alkuperäisen näytelmän, jonka pohjalta Salmenperä, Jani Volanen ja Samu Heikkilä tekivät käsikirjoituksen.
Jos Häiriötekijän sketseistä haluaa nostaa ylös muutaman hysteerisen kohtauksen, niin kannattaa odottaa Manaajan maneereita seuraavaa aatelisnaisen kuolinpedillä tapahtuvaa ällöttävän tragikoomista näytelmää sekä Korpelan uskomattoman mielipuolista monologia, jonka esikuvana on toiminut Marlon Brandon vastaava klassikossa Ilmestyskirja. Nyt. Unohtaa ei sovi myöskään eläimellisen lapinmiehen ja IT-nörtin katkeraa tapaamista. Nämä pikkutarinat ovat todellista klassikkomateriaalia.
Aivan napakymppiin Häiriötekijä ei kuitenkaan osu, vaikka todella läheltä liippaakin. Tämä on hauskinta suomalaista komediaa sitten Studio Julmahuvin ja 80-luvun kossulla terästetyn pölhöläishuumorin. Salmenperä ja kumppanit ovat jotenkin onnistuneet löytämään suomalaisuuden ytimen. Me olemme omituinen kansa. Olemme mukamas kovinkin tahdikkaita, mutta taustalla kytevät pimeys ja sekopäisyys. Ja kun ulkopuolinen kertoo suomalaisista, he mainitsevat aina, että kaiken suoraselkäisyyden ja jämptiyden lisäksi olemme myös aidosti hulluja.