Konerakkaus on ottanut elokuvissa monia muotoja, mutta ihmisen ja tekoälyn yhteyttä ei liene koskaan kuvattu yhtä arkisesti, hauskasti ja liikuttavasti kuin Spike Jonzen romanttisessa scifi-komediassa Her.
Theodore Twombly (Joaquin Phoenix) on tunteiden välittämisen ammattilainen: hän kirjoittaa työkseen rakkauskirjeitä. Hänellä on taito löytää juuri oikea sävy ja oikeat sanat viesteihin, jotka merkitsevät yhtä paljon niin lähettäjilleen kuin vastaanottajilleen. Hän kirjoittaa herkästi vastarakastuneille ja kiitolliseen sävyyn pitkään suhteessa eläneille. Ja mikä tärkeintä, hän kirjoittaa aina aidosti.
Theodoren oma tunne-elämä palaa säästöliekillä, sillä hän on toipumassa suuresta pettymyksestä. Avioero nuoruuden rakastetusta (Rooney Mara) on eropapereita vaille selvä. Tai selvä ja selvä – mennyt kalvaa silminnähden miestä, joka on viettänyt kuluneen vuoden aika tavalla allapäin ja maailmalta eristyksissä.
Theodore on tavallinen, sympaattinen mies, vähän estynyt ja arka, mutta toiveissaan kohtuullinen. Hän haluaa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kirvelevä treffikokemus lumoavan mutta vaativan kaunottaren (Olivia Wilde) kanssa saa Theodoren kokeilemaan jotain aivan muuta. Älykäs ja intuitiivinen käyttöjärjestelmä “Samantha” (Scarlett Johansson) tarjoaa liki kaiken mitä Theodore keksii naiselta toivoa.
Samantha on kuin kehittyneempi versio Applen Siristä, joka ymmärtää luonnollista puhetta ja kysyy jopa tarkennuksia annettuihin käskyihin. Samantha mukautuu käyttäjänsä toiveisiin niin täydellisesti, ettei tämä enää erota aitoa tehdystä.
Theodorelle Samantha on unelmien täyttymys. Vaikka Samanthalla ei ole kehoa, on hän äänensä ja ajatustensa perusteella viehättävä, nokkela ja tarkkanäköinen. Paljastettakoon, että elokuvassa on seksiä, mutta millaista, sen voi jokainen kuvitella itse. Pehmeissä, unenomaisissa valoissa ja väreissä kylpevä Her korostaa mielikuvien voimaa. Rakkaussuhteen voi huipentaa kovin monella tavalla.
Spike Jonze on poikkeuksellisen omaääninen ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka edellinen pitkä elokuva Hassut hurjat hirviöt (2009) oli epäsovinnainen satu pelottomasta Max-pojasta. Läpimurtotyötä, kekseliästä Being John Malkovichia (1999) seurasi Adaptation. Minun versioni (2002), älykäs elokuva elokuvanteosta.
Her on kuin Theodore Twombly itse: vähän kömpelö ja hiukan nolo, sisäänpäin kääntynyt, arkipäiväinen mutta läpensä rakastettava. Lähitulevaisuus, jota Jonze Herissä kuvaa, eroaa meidän ajastamme vain aavistuksen. Los Angelesin katukuvassa näkyy hieman nykyistä enemmän ajatustyöläisiä ja nörttejä. Median uusintama naiskuva on astetta moniulotteisempi kuin nykyisin.
Mutta ihmissuhteiden ongelmat ovat Theodoren maailmassa pohjimmiltaan samat kuin meidänkin. Ihmisiä kiusaa kohtaamisen ja tunnistamisen vaikeus, ja aito rakkaus on yhtä harvinaista kuin nytkin. Mutta kun sen kerran kohtaa, sen kyllä tuntee.