Human Flow’n kaltaista elokuvaa on hankala arvioida. Siinä ei ole niinkään kyse tarinankerronnasta tai visuaalisuudesta, kaikki on kiinni sanomasta. Vaikka Ai Weiwein viimeisimmän teoksen aiheen tärkeyttä on vaikea kiistää, kaikessa muussa onkin pureskeltavaa.
”Usein sanotaan, että dokumentit käsittelevät todellisuutta. Se liittyy siihen mitä näemme ja koemme tosielämässä, mutta se ei ole aivan todellisuutta, koska aikajana on typistetty. Human Flow’ta katsoessaan käyttää yli kaksi tuntia, mutta ei ole mahdollista tuntea miten ajan myötä pakolaisten kokemukset ylittävät sietokyvyn”, ohjaaja on todennut todennäköisesti kritiikkiä ennakoiden.
Yli 20 maassa kuvattu – ja lähes yhtä monella kuvausryhmällä, mikä aiheuttaa esteettistä epätasaisuutta – kunnianhimoinen elokuva toimii hyvin… noin 40 minuuttia. Sen jälkeen se hakkaa samaa nuottia vain taustan vaihtuessa. Ja se kestää.
Pituus saattaa tosin olla myös pointti. Urakka on eeppinen – kuten myös Ai Weiwein taipumus lennokkikameroiden käyttöön – ja se kyllä erottuu ihmisiä jo turruttavasta uutisraportoinnista. Elokuva alkaa Kreikan Lesbokselta ja jatkaa Afrikkaan ja Aasian kuin osoittaakseen, että kaikesta valittamisesta huolimatta Eurooppa ei tiedä mitään pakolaiskriisistä. Sitä tapahtuu kaikkialla ja se tapahtuu nyt, on sanoma.
Kunnianhimoinen ajatus käydä läpi mahdollisimman paljon johtaa teoksen pituus huomioiden ironisesti hätäilyyn. Gianfranco Rosin yhteen paikkaan sijoittuva Fuocoammare – tuli mereltä onnistui osoittamaan konkreettisia ongelmakohtia. Tässä ongelmia vain on. Human Flow on periaatteessa Pakolaiskriisiä aloittelijoille ja Ai Weiwei selvästi pitää yleisöään tietämättömänä. Toisaalta, nykytilanteessa se saattaa pitää paikkansakin.
Kukaan järkevä ihminen tuskin odotti helppoa katseltavaa. Yksikin kankaalla välähtävä tai ekspertin selostama musertava tilasto riittää sen osoittamiseen. Nopeasti on kuitenkin selvää, että vaikka aihepiiri on raskas, isoin ongelma on miehessä kaiken takana.
Joidenkin mukaan Ai Weiwein persoona ja huomattava maine ovat jo jättäneet hänen taiteensa varjoonsa. Ja jos ei ollut, niin nyt niin on ainakin. Liian usein Human Flow tuntuu taas uudelta julkkiksen hyvän asian ajamiselta. Hyvää tarkoittavalta mutta aavistuksen ärsyttävältä. Ai Weiwein henkilökohtaisten kamppailujen vuoksi hänen vilpittömyyttään ei epäile, mutta elokuva toimisi paljon paremmin ilman tekijäänsä viemässä valokeilaa ihmisiltä, joihin hänen pitäisi keskittyä.