Ei, Lawrence Kasdanin mestarillista esikoispitkää Huuma (Body Heat, 1981) ei ole tuotu uudelleen teatterilevitykseen 35-vuotisjuhlansa kunniaksi. Elokuvan nimi on kierrätetty ranskalaiselle intohimodraamalle, jonka alkuperäinen nimi Mon roi olisi suoraan käännettynä ”Kuninkaani” tai ”Valtiaani”. Nimi viittaa alistumiseen ja ehdottomaan antautumiseen ihmissuhteessa, joka on sokea rakkaudesta. Tunteiden huumaan, joka sumentaa järjen äänen.
Huuma jakoi mielipiteet jyrkästi viime vuoden Cannesin festivaalilla. Toisille elokuva oli kouraiseva muotokuva 2010-luvun hullusta rakkaudesta, toisille vain ylipitkä ja dramaturgialtaan tukkoon ohjattu räpiköinti itsetuhoisessa suhteessa. Itse kallistun jälkimmäisen suuntaan, vaikka elokuvalla onkin yksi valttikortti. Emmanuelle Bercot tekee briljantin pääosasuorituksen, joka palkittiin festivaalin parhaana naisnäyttelijäsuorituksena jaetusti Carol-elokuvan Rooney Maran kanssa.
Bercot, jonka oma ohjaus La tête haute (Standing Tall) avasi viime vuoden festivaalin, esittää 45 ja risat olevaa Tonya, joka joutuu alussa vakavaan lasketteluonnettomuuteen. Maatessaan sairaalassa kipulääkkeissä ja kuntoutumisensa alkua odotellessaan, Tony ajelehtii muistelemaan vuosikausia kestänyttä suhdettaan mieheen nimeltä Georgio (Vincent Cassel). Mitä heidän välillään oikeasti oli ja miksi hän rakasti miestä, vaikka suhde oli tuhoisa heti alusta saakka? Samalla kun Tonyn vaativa fyysinen kuntoutuminen etenee, perkaa hän myös auki suhteensa Georgioon tarkoituksenaan päästää tästä lopullisesti irti.
Huuman ohjannut Maïwenn muistetaan Suomessa edellisestä ohjauksestaan Polisse (2011), jossa Bercot myös esiintyi. Pariisin poliisilaitoksen lapsi- ja nuoriso-osaston karu arki avautui vahvassa ensemble-draamassa, joka voitti Cannesin festivaalin juryn palkinnon. Tästä syystä myös Huumalta oli lupa odottaa enemmän. Paljon enemmän.
Aihe on saattanut olla ohjaajalle liian henkilökohtainen. Maïwenn oli itse neljä vuotta naimisissa ohjaaja Luc Bessonin kanssa, eikä suhteesta kuulemma puuttunut repivää draamaa. Besson tutustui Maïweniin tämän ollessa vasta 12-vuotias, mikä on saanut monet epäilemään Maïwennin olleen tosielämän inspiraatio Natalie Portmanin Matilda-hahmolle elokuvassa Leon (1994). Pariskunnalla on myös yksi tytär, jonka Maïwenn sai ollessaan 17-vuotias.
Oli miten oli, Huuma on draamaltaan niin tukossa, että sen katsominen tuntuu fyysisesti työläältä. Lisäksi elokuva on yli kaksituntisena vähintään 20 minuuttia liian pitkä. Kohtaukset junnaavat ja venyvät piinallisuuksiin etenkin hetkinä, jotka ovat emotionaalisesti järisyttäviä. Tuntuu, että Maïwenn on aivan liian lähellä materiaalia kyetäkseen käsittelemään sen rytmitystä objektiivisesti.
Mikä sääli, sillä Huumasta olisi voinut tulla todella hyvä elokuva. Nyt se on arvostettava epäonnistuminen, joka kannattaa katsoa Bercot’n ilmiömäisen roolisuorituksen ansiosta.
Bercot antaa elokuvassa kaikkensa, niin henkisesti kuin fyysisesti, ja jättää kusipäärooleihin erikoistuneen Vincent Casselin kaikin tavoin varjoonsa.