Tuhansien vuosien ajan lääketieteessä tunnettiin naisia riivaava neuroosi hysteria, jonka lukuisiin oireisiin kuuluivat mm. hermostuneisuus, nymfomaanisuus, melankolisuus ja ahdistus. Lääkärit hoitivat neuroosia hieromalla potilaan privaattialuetta käsin, mikä aiheutti naisessa vapautuneisuuden tilan, “hysteerisen paroksysmin”. Sama mielletään nyttemmin orgasmiksi.

Tohtori Mortimer Granville (Hugh Dancy) menettää lääkärintyönsä puhuttuaan liikaa kyseenalaistetun “basilliteorian” puolesta. Uusi työpaikka löytyy Englannin johtavan naistenlääkärin Robert Dalrymplen (Jonathan Pryce) klinikalta. Dalrymplella on kädet täynnä hierontatöitä, sillä englantilaisia naisia vaivaa massiivinen hysterian aalto.

Lääketieteelliseen prosessiin, “johon ei liity lainkaan nautinto”, voi upota jopa tunti, ja potilaita riittää jonoksi asti.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Tohtori iskee silmänsä Dalrymplen viehkeään tyttäreen Emilyyn (Felicity Jones), jonka kanssa liehittelee aikakauden siveällä tavalla. Emilyn sisar Charlotte (Maggie Gyllenhaal) sen sijaan on sisarensa vastakohta: vapaamielinen ja karskea moderni nainen, joka halveksii isänsä diagnoosia ja asenteita.

Kun käsinhieronta käy Granvillelle liian raskaaksi, hän menettää työpaikan. Samalla orastava suhde Emilyyn kariutuu, ja hän ajautuu Charlotten seuraan ja tutustuu hänen moderneihin ajatuksiinsa naisen asemasta.

Granville kuitenkin löytää uuden menetelmän käsinhieronnan korvikkeeksi: mekaanisesti tärisevä laite vapauttaa naisen paineista jopa minuuteissa. Työtä tarjotaan takaisin, mutta Granvillella on edessään valinta: joko suhde vanhoilliseen Emilyyn ja paluu Dalrymplen oppeihin, tai Charlotten vapaamielisten ajatusten seuraaminen.

Herkullisen hauska aihe on säästynyt paljolti julkisuudelta: kenties koska punastelevan siveän viktoriaanisen ajan masturbaatioklinikat tuntuvat epäuskottavan hauskalta ajatukselta. Hysteria tarttuu aiheeseen romanttisen komedian muodossa. Vaikka aihe tuntuukin aavistuksen rivolta niinkin sovinnaisen genren puitteissa käsiteltäväksi, ei elokuva missään vaiheessa vedä mauttomuudessa yli vaikkei säästelekään turhia.

Juoni on genren perustavaraa ja ennalta-arvattava, mutta asetelma onnistuu puhaltamaan siihen ilahduttavan paljon eloa ja mielenkiintoa. Nykyihmisen ajatusmaailman edustaja Charlotte jää hieman persoonattomaksi hänen luetellessaan läpi naisasialiikkeen ja tasa-arvon perusajatuksia. Vaikka Gyllenhaal suoriutuukin roolistaan oivasti, jää kemia Hugh Dancyn kanssa laihaksi. Näin ei ole Dancyn ja Emilya esittävän Felicity Jonesin välillä, joiden hassunsievä flirttailu alkupuolella on uskottavaa ja mielenkiintoista. Se kuitenkin tylysti kirjoittamalla käännetään vähemmän luontevaksi kuin suhde Charlotteen, mitä on näyttelijöiden antaman infon perusteella vaikea niellä.

Elokuvan parhaana koomisena voimana operoi Granvillen ystävä, keksijä Edmund St. John-Smythe (Rupert Everett), jonka montypythonmainen eksentrisyys ilahduttaa miehen jokaisessa kohtauksessa.

Vaikka genren asettamat rajoitteet uhkaavatkin puristaa Hysteriasta luontevuutta pois, kantaa asetelman hauskuus ja onnistunut komiikka sen genrensä parhaimmistoon tältä vuodelta.

/ 5 tähteä