Elokuvasarja alkaa viimeistään silloin lähennellä loppuaan kun sillä ei ole oikein mitään tuoretta sanottavaa, eivätkä elokuvat anna katsojille juuri minkäänlaista iloa. Jäljellä on vain rahan lypsäminen vanhan toistolla ja hiljainen hiipuminen keskinkertaisuuteen. Ice Age -sarja on saanut jo viidennen osansa ja valitettavasti se on vain turhanpäiväinen rahastus.
Ice Age: Törmäyskurssin alussa nähdään Jyrsis-kurren lyhytelokuva, joka on koko elokuvan parasta antia. Kekseliäs lyhäri esittelee katsojille, kuinka maailmanlopun asteroidi päätyy uhkaamaan maapallon tulevaisuutta ja tietenkin elokuvan sankareita Buckia (Kimmo Bloom), Mannyä (Antti Pääkkönen), Sidiä (Antti L.J. Pääkkönen), Diegoa (Santeri Kinnunen) ja muita aiemmissa osissa nähtyjä eläimiä.
Kosminen uhka pilaa tutun mammuttipariskunnan tyttären ja tämän poikaystävän muuttosuunnitelmat, ja sen lisäksi nuorta romanssia vastaan haraa myös isämammutti. Sankarilauma joutuu jättämään turvallisen kotiseutunsa ja suuntaamaan karvaiset nokkansa kohti epävarmaa pelastusta. Tietenkin matkan varrella törmätään monenmoisiin otuksiin ja elukoihin sekä vaarallisiin tilanteisiin. Kohelluksen ja juoksentelun lomassa pohditaan ummehtuneita perhearvoja ja lopuksi yhdistetään voimat, jotta päivä pelastuisi. Kuulostaako tutulta?
Kun käsikirjoitus on jo niin köykäisellä pohjalla, että siihen on ollut pakko änkeä mukaan kankeaa perhesuhdedraamaa stereotyyppisen ja ysärihenkisen hey dude -sulhasen muodossa ja kokonainen utopistinen hippilauma omine arkkityyppeinen, on luultavasti parempi pistää pillit pussiin. Ala-arvoiseen tarinaan kun sotkee vielä hapuilevan suomidubbauksen, ei todellakaan voida puhua mistään nautinnollisesta elokuvakokemuksesta. Erityisesti duudsonikaksikon (Jukka Hilden ja Jarppi Leppälä) esittämien opossumien papatuksesta ja kotkotuksesta on välillä todella vaikea saada selvää, vaikka omalla tavallaan ihan hilpeitä hahmoja ovatkin.
Hollywoodissa ei oikein enää uskalleta ottaa riskejä, joten mitä luultavimmin nämä jatko-osien jatko-osat tulevat yleistymään tulevaisuudessa. Se on harmi, sillä tämänkaltaisten elokuvien tuotot tulevat myös vajoamaan pakkaselle sitä mukaa kun sarjaan päkerretään lisää jatko-osia joillain hikipajoilla. Siinä vaiheessa kun laatu alkaa laahaamaan kuin napaketun häntä palopakkasilla, kaikkoavat myös katsojat teattereista. Alkuperäistarinat ovat harvinaisuus, joita kannattaa vaalia, muuten saatamme joutua tyytymään loputtomiin jatko-osiin, jotka eivät miellytä ketään.
Ice Age: Törmäyskurssilla on todella upean näköinen animaatio vailla minkäänlaista kiinnostavaa sisältöä. Leffa saattaa tarjota hitusen verran enemmän iloa alkuperäiskielellä, sillä suomidubbauksen vitsit olivat suoraan käännettyjä, eivätkä oikein onnistuneet naurattamaan. Toivottavasti emme näe enää yhtään uutta Ice Agea tämän jälkeen.