Päättyneen viikonlopun Pohjois-Amerikan ykköselokuva, siellä hirviömäisen tuloksen tehnyt Ice Age saapuu Suomen elokuvateattereihin vain viikon viiveellä ensi perjantaina. Viime vuosina silloin tällöin Disneyn perinteisesti dominoimalle animaatioelokuvan alueelle uskaltautunut Fox –studio näyttää nyt onnistuneen tähänastisista yrityksistään selvästi parhaiten. Ice Age on sympaattisten eläinhahmojen – ja on joukossa sivurooleissa muutama ihminenkin – kansoittama hyväntuulinen ja paikoin erittäin onnistuneella huumorilla, jopa koskettavuudella, kullattu vaellustarina.
Ice Agen ainoat heikkoudet liittyvät sen ehkä vähän liialliseenkin perinnetietoisuuteen. Kun tehdään animaatioelokuva eläinhahmoista, tarinan täytyy sisältää jonkinlainen matka paikasta A paikkaan B, ja sen varrella huumoria ylläpitää ns. ”hassu” sidekick-hahmo, joka tällä kertaa on monin paikoin rasittavan oloinen laiskiainen Sid. Yllättävän nopeasti pellehahmoon kuitenkin tottuu, ja kun tämä häiritsevä tekijä on ikään kuin painunut katsojan mielessä taka-alalle, on sitten aikaa keskittyä nauttimaan elokuvan persoonallisemmista puolista, joiden ansiot eivät ole vähäiset.
Jääkausi on alkamassa, ja eläimet pakenevat jäisiltä lakeuksilta laumoina kohti etelää parempien elinolojen toivossa. Poikkeus tästä on yrmeä mammutti Manfred, joka itsepintaisesti matkustaa päinvastoin kauemmas kohti pohjoista. Matkallaan Manfred törmää itseään isompien kanssa riitaantuneeseen Sid-laiskiaiseen. Puolustettuaan tätä uhkaa vastaan Manfred saa Sidistä rasittavan matkakumppanin itselleen.
Epäsuhtaisen kaksikon matka saa kuitenkin yllättävän käänteen. Sapelihammastiikerilauman hyökkäyksen seurauksena pieneen ihmisyhteisöön kuuluva pikkulapsi on joutunut eroon vanhemmistaan, yksin luonnon armoille. Manfred ja Sid löytävät avuttoman käärön ja Sidin vaatimuksesta syntyy päätös palauttaa lapsi takaisin omiensa pariin. Potentiaalisen uhan suunnitelmalle tuo kuitenkin joukkoon lyöttäytyvä sapelihammastiikeri Diego, jonka näennäinen tehtävä on vain näyttää Manfredille ja Sidille tie ihmisten uudelle leirille, mutta jonka todellinen vaikutin on lapsen sieppaaminen.
Matkalla kohti ihmisyhteisön uusia asuinsijoja vaeltajajoukkomme kokee tietysti hauskoja ja jännittäviä seikkailuja, joiden seuraaminen on varsin rattoisaa. Lisäksi tutustutaan satunnaisiin vastaantulijoihin, joista mainioin on orava Scrat, jonka seikkailuja rakkaan tammenterhonsa kanssa saa tämän tästä seurata nauraen.
Ice Age on mainota viihdettä monenikäisille. Lapsia viihdyttänevät eniten symppikset eläinhahmot ja lastenfilmeille tyypillinen kompasteluhuumori. Aikuisille on puolestaan tarjolla hieman enemmän älynystyröitä vaativia piloja. Niistä kannattaa oikein erikseen mainita Scrat-oravan ja tammenterhon seikkailun aivan vihoviimeinen loppuhuipentuma, joka peräti maistuu hauskalta parodialta erään viime vuoden suurelokuvan loppukäänteestä. Spoilaamatta ei voi kertoa enempää, mutta jos animaatiot vähänkään kiinnostavat, kannattaa käväistä tarkistamassa asia itse.