Inside Llewyn Davis

26.2.2014 17:22
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 28.02.2014

Llewyn Davis on köyhä folk-muusikko, jolla ei ole varaa edes kunnon talvitakkiin. Hän herää joka aamu milloin kenenkin puolitutun sohvalta. Llewynin päivät kuluvat kaupungilla New Yorkissa palellen, samalla odottaen puhelua kuuluisalta folk-tuottajalta, jolle hänen agenttinsa piti lähettää hänen soololevynsä kuunneltavaksi.

Llewynin lupaavasti alkanut muusikonura on kuivunut kokoon ja hänen elämäänsä vaivaa suunnan puute: Hän haluaa tienata elantonsa musiikilla, mutta ei ole valmis tekemään kompromisseja sen eteen. Elokuva välttelee kiitettävästi muusikkoelokuvien kliseitä: Pelkällä kovalla yrittämisellä ei pompata menestykseen, vaan siihen vaaditaan myös tuuria.

Coenin veljesten ohjaama ja käsikirjoittama Inside Llewyn Davis on elokuvana elämänmakuinen kokonaisuus. Se kuvaa viikkoa Oscar Isaacin esittämän pöyhkeän nimihenkilön elämästä, joka ajelehtii eteenpäin kuin tuuliajolla seilaava laiva. Odottamattomat käänteet vain pahentavat Llewynin ennestään surkeaa tilannetta, mikä muistuttaa Coenien aiemmasta elokuvasta, Jobin kirjaa mukailleesta A Serious Manista.

Kuten Serious Man, myös Llewyn Davis toimii juurikin värikkäiden sivuhenkilöiden ansiosta. Harva elokuvantekijä osaa luoda yhtä värikkäitä sivuhenkilöitä kuin Coenit, jotka saavat New Yorkin 1960-luvun alun folk-piirit vaikuttamaan tavattoman tarinarikkaalta skeneltä.

Carey Mulligan esittää Llewynin parhaan kaverin vaimoa Jean Berkeytä. Berkey suhtautuu Llewyniin avoimen vihamielisesti, koska sattuu – aviomiehensä tietämättä – odottamaan hänen lastaan. Mulligan on aiemminkin väläytellyt lahjakkuuttaan pienen budjetin indie-elokuvissa, sillä isommissa tuotannoissa hänet on järjestään roolitettu silkaksi seinäruusuksi. Llewyn Davisissa hän pääsee jälleen esittelemään kykyjään ja varastaa lähes jokaisen kohtauksen, jossa esiintyy.

Toinen mieleenpainuva sivuhenkilö on jazz-muusikko Roland Turner, jota esittää Coen-elokuvien vakiokasvo John Goodman. Rolandin soittotaidot jätetään arvoitukseksi, eikä vastauksella ole Llewynin elämän kannalta lainkaan merkitystä. Roland kulkee keppien kanssa, käyttää aineita ja ärsyttää Llewynia, joka tarinan edetessä päätyy automatkalle jazz-persoonan kanssa. Rolandin oikean käden, Johnny Fiven (Garrett Hedlund), vähäpuheinen ja jäyhä olemus tekevät hänestä jonkinlaisen sukulaissielun Peter Stormaren Fargossa esittämälle tappajalle.

Justin Timberlake nähdään energisen optimisena muusikko Jim Berkeynä, joka on myös Jeanin aviomies ja Llewynin paras ystävä. Hänen hahmonsa vaikuttaa koko ajan olevan autuaan tietämätön kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtuu tai on tapahtunut. Pikkuroolissa folk-tuottaja Bud Grosmanina vilahtaa Amadeuksesta (1984) parhaan miespääosan Oscar-palkinnon pokannut F. Murray Abraham.

Avoimet loppuratkaisut ovat Coen-elokuville enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta siitä huolimatta Inside Llewyn Davisin loppuratkaisu onnistuu yllättämään. Sen enempää paljastamatta tarina tuntuu ammentavan käsityksestä, jonka mukaan aika on kehä eikä lineaarinen jana, jollaisena se on länsimaissa totuttu hahmottamaan.

Inside Llewyn Davis -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa