Cannesin elokuvajuhlilla 2014 ylistetty pienen budjetin kauhusatu saa ansaitusti teatterilevityksen Suomessakin. Yhdysvaltalaista nuoruutta mainiolla The Myth of the American Sleepoverilla (2010) tutkinut ohjaaja David Robert Mitchell palaa samaan lukiomaisemaan mutta piirtää sille uuden viitekehyksen pirullisella tavalla. Lopputulos on herkullisen kiusaava.
Lyhyen, genrekonventioille kumartavan kauhuprologin jälkeen It Follows asettuu Maika Monroen näyttelemän Jayn ympärille. Nuori lukiolainen viettää päivänsä siskonsa Kellyn (Lili Sepe), simpukanmuotoisesta lukulaitteestaan Dostojevskia lukevan Yaran (Olivia Luccardi) ja suloisen kömpelön Paulin (Keir Gilchrist) seurassa. Miljöö on detroitilainen lähiö: unelias ja rappeutunut, hylättyjen talojen ja nuhjuisten nurmikenttien puhkoma. Kaupungin ja maaseudun puristuksissa.
Ympäristö on nuorison omima. Aikuiset näkyvät vain varjoina taustalla, valokuvissa, yksittäisinä käsinä ja jalkoina. Railo nuorten ja vanhempien välillä ei ole ikuinen eikä ehdoton, mutta sen verran vahva, että täysikäisyyden kynnyksellä kasvukivut täytyy sietää yksin. Vanhemmat hoitivat seksivalistuksen kuten se nyt vanhempien kuuluu hoitaa, koska niin on tapana, mutta mitään apua heistä ei juuri nyt ole.
Jayn painajainen alkaa, kun hän päätyy harrastamaan seksiä komean ja ehkä charmikkaankin Hugh’n (Daniel Zovatto) kanssa. Auton takapenkillä toteutuneen aktin jälkeen Hugh sitoo Jayn pyörätuoliin, rullaa tämän hylätyn parkkitalon yläkerrokseen ja kertoo, mitä seksin myötä on tapahtunut. Hugh’ta piinannut, muotoaan muuttava demoni on nyt Jayn perässä. Kirouksen voi siirtää seuraavaan vain seksin keinoin.
Herkullisella tavalla kirous korottaa seksin panokset aivan uudelle tasolle. Jos aktissa itsessään onkin usein kyse vallankäytöstä, nyt se on konkreettista ja kohtalokasta. Kyse on elämästä ja kuolemasta ja tuomionannosta. Itsekkyydestä.
It Follows on käytännössä yhtä pitkää takaa-ajoa, mutta ei vauhdikasta ja katarttista vaan hidasta ja piinaavaa. Vuoroin tutulta ja tuntemattomalta näyttävä antagonisti kävelee Jayta kiinni hitaasti. Autolla tai polkupyörällä siihen on helppo ottaa välimatkaa, mutta ainut tapa päästä piinaajasta eroon on seksi. Ja silloinkin on turvassa vain, jos uusi piinattu tartuttaa kirouksen taas eteenpäin.
Mitchellin vuodesta 2011 asti kypsyttelemä käsikirjoitus on tuottanut melko ilmeiseltä tuntuvia tulkintoja, joissa tarina rinnastetaan AIDS-epidemiaan. Yhteys on selvä, molemmissa on kyse hengenvaarallisesta tilasta joka tarttuu yhdynnän keinoin. Ohjaaja-käsikirjoittaja itse ei ole tukenut tätä tulkintaa ja on tarkoituksella jättänyt tarinansa varsin avoimeksi.
Ratkaisu on oikea, koska se tuottaa kaikista puhtainta kauhua. Sitä, jossa ikävyyksiä ei voi selittää järjellä eikä yliluonnollisella. Se muistuttaa vanhasta kauhutarinasta, jossa perheenjäsenet yksi kerrallaan menevät kellariin, lukevat sieltä löytyvän viestin ja kuolevat. Emme tiedä, kuka tai mikä heidät surmaa. Voimme vain seurata sivusta väistämätöntä.
Klassisten kauhukertomusten lisäksi Mitchell ottaa vaikutteita 1970- ja 1980-lukujen ohjaajilta, ennen kaikkea Brian De Palmalta ja John Carpenterilta. Tämä näkyy ja kuuluu paitsi Disasterpeace-nimellä säveltävän Richard Vreelandin kolkkona kumisevassa synteettisessä ääniraidassa myös tavassa, jolla kuvaaja Mike Gioulakis taltioi etäältä lähiön ja siellä liikkuvat hahmot.Laajakuvassa on aina korostettu mahdollisuus reunalta pilkistävään antagonistiin. Lähikuvat ovat harvassa ja varattu lähinnä Jayn kauhusta vääntyneille kasvoille.
Tilankäyttö elokuvassa on briljanttia. Se vuorottelee ahtaiden sisätilojen ja avarien pihojen välillä. Välillä odotamme mitä nurkan takaa on luvassa, mutta usein toljotamme vain autiota hiekkarantaa ja etsimme jostain kaukaa ehkä ilmestyvää hahmoa. Kauhu kutistaa isotkin ulkotilat pieniksi.
It Followsin porkkana ei ole lopulta se, mistä sen piinaaja tulee ja miksi – vaikka sen miettiminen hyytääkin selkäpiitä. Olennaisempaa on tapa, jolla se tartuttaa pelon tunteen katsojaan, ja jolla se ei jätä rauhaan. Aivan kuten antagonistinsa, seuraa It Follows hitaasti mukana. Hyvin vaikea sitä on karistaa kintereiltään.