Clint Eastwood täytti vuonna 2011 kunnioitettavat 81-vuotta. Maineikkaalla veteraanilla ei tunnu olevan kiire eläkkeelle, vaan hän jatkaa yhä menestyksekästä uraansa.
Jo 1950-luvulla näyttelijäksi ryhtynyt ja 1970-luvulla ohjaamisen aloittanut Eastwood on ollut erityisen tuottelias 2000-luvulla ja pitänyt samalla töissään yllä korkean tason. Siitä hienoja osoituksia ovat elokuvat Menneisyyden ote (2003), Million Dollar Baby (2004), kaksi rinnakkaista sotakuvausta Isiemme liput ja Kirjeitä Iwo Jimalta (molemmat 2006) sekä Gran Torino (2008), jossa hän lisäksi näytteli pääosaa.
Angelina Jolien tähdittämä Changeling – Vaihdokas (2008) sekä Matt Damonin kanssa tehdyt Invictus – Voittamaton (2009) ja Hereafter (2010) eivät yltäneet aivan yhtä korkealle mutta osoittivat kuitenkin Eastwoodin ammattitaidon ja lahjakkuuden ohjaajana.
Uuden elokuvansa aiheeksi Eastwood on valinnut historiallisen henkilön. FBI:n pitkäaikainen päällikkö J. Edgar Hoover (1895–1972) oli kiistanalainen hahmo, joka toimi virastonsa johdossa lähes 50 vuotta kahdeksan eri presidentin valtakauden aikana.
Elokuvan alussa Hoover nähdään vanhana ja harmaantuneena sanelemassa elämäkertaansa. Tarina lähtee käyntiin takaumilla. Vuoden 1919 Yhdysvalloissa anarkistit tekevät terroritekoja ympäri maata. Vain 24-vuotias Hoover valitaan vastaperustetun FBI:n johtoon. Bolshevikkien invaasiota pelkäävä ja anarkisteja joka paikassa näkevä Hoover on oikeusministerin mielestä mitä sopivin mies organisaation päälliköksi. Hoover saakin nopeasti tuloksia aikaan, vaikka rikoksista ei aina vedenpitävää näyttöä löydykään.
Valtaansa tiukasti käyttävän Hooverin sisäpiiri on hyvin pieni. Tärkeän yhteistyökumppanin hän saa sihteeristään Helen Gandystä (Naomi Watts). Hoover yrittää saada aikaan romanssiakin viehättävän sihteerinsä kanssa mutta ei oikein pärjää naisten kanssa. Tärkein nainen Hooverin elämässä tuntuukin olevan äiti (Judi Dench), joka sanoo minkä värinen solmio pitää pukea treffeille.
Dominoivan äidin seurassa Hoover muuttuu änkyttäväksi pikkupojaksi, eivätkä neuroosit jää siihen. Lyhytkokoinen Hoover haluaa pitää työpöytäänsä korokkeella, jotta vaikuttaisi pitemmältä, ja pyyhkii sormensa aina käteltyään, mistä tulee mieleen Leonardo DiCaprion aiempi roolisuoritus toisessa elämäkertaelokuvassa miljonääri Howard Hughesina.
Naisia tärkeämmäksi ihmiseksi Hooverin elämässä nousee nuori kollega Clyde Tolson, jonka roolissa nähdään The Social Networkin salskeita kaksosia esittänyt Armie Hammer. Hoover tekee Tolsonista oikean kätensä ja kakkosmiehensä, eikä suhde jää siihen. Miehet viettävät aikaa myös vapaa-ajalla päivittäin, ja heidän välillään on selvä homoeroottinen jännite alusta alkaen.
Tolson on selvästi kiinnostunut viemään kanssakäymisen pitemmällekin, mutta Hoover tukahduttaa seksuaalisuutensa, vaikka elokuvan käsikirjoittajana on Milk-elokuvan homoystävällinen Dustin Lance Black. Suhteen fyysiseksi kliimaksiksi jääkin Borat-tyylinen miehinen karhupaini hotellihuoneessa.
Ihmissuhteiden lisäksi elokuvassa nousee esiin lentäjäsankari Charles Lindberghin pojan traaginen kidnappaustapaus, jonka Hoover haluaa selvittää keinoja kaihtamatta. Kyseenalaiseen oikeusjuttuun päättyvä tapaus tuo dramaattisesti esiin Hooverin roolihahmon häikäilemättömyyden.
DiCaprio esittää Hooveria eri ikäkausina vakuuttavasti, ja hänen roolisuorituksensa on juuri sellainen, josta Yhdysvaltain Oscar-akatemia pitää. Judi Dench jää mieleen voimakkaana äitihahmona. Oscar-ehdokkuuksia on siis todennäköisesti luvassa – tosin ei välttämättä Tolsonia esittävälle Armie Hammerille. Hän täyttää roolinsa raamit fyysisesti, mutta etenkin ikääntyneenä Tolsonina mies on maskeerattu muodottomaksi ja näytteleekin kuin vahanukke.
Lopputulos on huolella rakennettu mutta hieman kuivakka elämäkertaelokuva. Eri vuosikymmenien ajankuva on rakennettu huolella, ja tarina etenee sujuvasti vaikka liikkuukin koko ajan eri aikatasoilla. J. Edgar on jälleen yksi osoitus Clint Eastwoodin pitkälle hioutuneesta ammattitaidosta, mutta hänen parhaiden ohjaustöittensä tasolle se ei yllä.