Jogi-karhu

27.1.2011 10:50
MAA / VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 28. tammikuuta

Ruskeakarhu Jogi (äänenä Dan Aykroyd / Pasi Ruohonen) on normaalia älykkäämpi eläin. Jogi kävelee pystyssä, puhuu ja nauttii mieluummin ihmisten herkkuja kuin likaisi käpäliään riistan metsästyksessä. Hän tekeekin kaikkensa saadakseen Jellystonen puiston retkeilijöiltä eväät ryöstettyä. Jogin kanssa eväskorien sisältöjä kahmii karhutoveri Boo Boo (äänenä Justin Timberlake / Aku Hirviniemi).

Jellystonen rauha kuitenkin järkkyy, kun paikallinen pormestari haluaa muuttaa puiston hakkuualueeksi. Vastarintaa tekevät puistonvartija Smith ja dokumentaristi Rachel, puhuvien karhujen enemmän ja vähemmän mutkistaen asioita.

Aiemmin valkokankaille juosseen Scooby-Doon tavoin myös Jogi on lähtöisin Hanna-Barberan tv-animaatioista. Sarjaa telkkarista tapittaneet voivat iloita: liikojaan itsestään luuleva Jogi onnistuu olemaan 3D:nä yhtä ärsyttävä kuin kaksiulotteisena. Karhun tempaukset muistuttavat Maantiekiitäjästä tutun Kelju K. Kojootin metkuja, mutta ilman Kojootin luontaista sympatiaa.

On sääli, että nimenomaan Jogi on elokuvan heikoin osa. Tarina on pidetty tarpeeksi lyhyenä ja yksinkertaisena, komediassa on muutama kelpo jekku ja näyttelijät ovat tarpeeksi hyviä nuorelle yleisölle. Jos käpälätuntumalla toimiva ja seuraukset unohtava karhun kuvatus miellyttää, voi elokuva jopa viihdyttää.

Elokuva ei hyödynnä 3D:tä kuin muutamassa kohdassa. Kliimaksin oloinen toimintakohtaus on kolmiulotteisena näyttävä, mutta muu elokuva vain kärsii nenällä nököttävistä kakkuloista.

Jani Svensk

Tähdet: ★

Jogi-karhu – Traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa