Joy

GENRE ENSI-ILTA 01.01.2016 TÄHDET
Joy_juliste

Olipa kerran kekseliäs pieni Joy-tyttö, joka loi huoneessaan kaikenlaista kivaa ja piti huolta riitelevästä perheestään. Kun tyttö kasvoi nuoreksi naiseksi, hän joutui keskittymään muiden elämästä huolehtimiseen ja jättämään omat unelmansa taka-alalle.

Eräänä päivänä Joy kuitenkin herää, ja päättää luoda jotain uutta ja ihmeellistä, joka toteutuessaan auttaisi pitämään huolta kaikista hänen rakkaistaan. Hän joutuu lähtemään suureen maailmaan ja kohtaa outoja, usein ilkeitä voimia, jotka tekevät parhaansa varastaakseen hänen aarteensa. Mutta mikä pahinta, myös Joyn läheisissä herää kateuden ja ahneuden ilkeä peikko, joka haluaa vetää hänet takaisin keskinkertaisuuden ja jopa mitättömyyden syövereihin.

Monelle on ehkä tullut yllätyksenä, että David O. Russell tarttui palkittujen ja menestyneiden draamakomedioittensa Unelmien pelikirja ja American Hustle jälkeen elämäkertaan oman elämänsä sankarista, köyhyydestä menestyksekkääksi liikenaiseksi nousseesta Joy Manganosta. On kuitenkin muistettava, että myös Russellin Taistelija perustui nyrkkeilijä Micky Wardin elämään, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja lähti sen kuvittamisessa omille teilleen. Samalla tavalla hän käyttää Manganon tarinaa itsensä näköisen tarinan kertomiseksi.

Onkin harmi, jos Joy mielletään tv-elokuvan oloiseksi elämäkertahehkutteluksi, jollaisena sitä välillä tunnutaan markkinoitavan. Se on kuitenkin herkullinen aikuisten satu, jonka hahmot ovat lähes karikatyyrimaisia esteitä puhtoisen ritarisankarin tiellä. Tällä kertaa ritarina on vain sisäisen lujuutensa löytävä arjen sankaritar, jonka esittämisessä Jennifer Lawrence tuntuu sisäistäneen täydellisesti Russellin ironiaa ja ikonisuutta ilkikurisesti sekoittavan näkökulman.

Joy onkin pitkälti elokuva naisista – kuten loppujen lopuksi kaikki Russellin teokset, vaikka niiden päähenkilö olisikin mies. Päähenkilön ohella tarinan kannalta tärkeitä hahmoja ovat Joyn tukena ja turvana toimiva, Diane Laddin näyttelemä isoäiti, tv:n saippuasarjan kautta elävä itseensä käpertynyt äiti (Virginia Madsen), myös valokeilaan haluava Peggy-sisko (Elisabeth Röhm) sekä Isabella Rossellinin esittämä omistushaluinen rahoittaja.

Heidän rinnallaan jopa Robert De Niron toisinto Unelmien pelikirjan takertuvasta ja hieman höppänästä isästä jää sivuhahmoksi. Joyn ex-miestä esittävä Édgar Ramírez onneksi on nyt paljon parempi kuin valjussa Point Break -konnaroolissaan. Lawrencen ja De Niron ohella Russellin vakiokaartiin noussut Bradley Cooper nähdään myös Joyn kannalta tärkeänä ihmisenä, mutta loppujen lopuksi hänen osuutensa elokuvassa on niin pieni, että näyttelijän tuttuus ja tunnettuus uhkaa jo kääntyä roolia vastaan.

Joy ei ehkä pääse aivan samoihin syvyyksiin kuin samalla ydintiimillä toteutetut Unelmien pelikirja ja American Hustle tai aivan saavuta niiden mukaansatempaavuutta. Siinä on silti samaa humoristisella pilkkeellä tarkasteltua keskiluokan ahdistusta. Russellin hahmot taistelevat omia demoneitaan ja tukahduttavaa ympäristöä vastaan elääkseen onnellisina elämänsä loppuun asti. Ja sen pituinen se.