Sandra (Marion Cotillard, Pariisin varpunen – Edith Piaf) on masennuksen vuoksi ollut pitkään poissa töistä. Sairasloman aikana hänen työmääränsä on jaettu muiden työtekijöiden kesken. Vaikean elämänjakson päätteeksi ja Sandran valmistautuessa paluuseen hän saa kuulla työpaikkansa olevan uhattuna. Työyhteisössä on tehty äänestys: joko Sandra saa pitää työpaikkansa tai kukin työntekijä saa 1 000 euron bonuksen. Työtoverit ovat äänestäneet bonuksen puolesta, ja vain pari on pitänyt Sandran puolia ja pistänyt hänen tulevaisuutensa työpaikalla oman edun edelle.
Aviomies ja ystävä kannustavat taistelemaan tilannetta vastaan, vielä ei ole liian myöhäistä. Ystävänsä tukemana Sandra ehtii perjantain päätteeksi tavoittaa pomonsa, joka myöntyy ehdotukseen uudesta äänestyksestä. Perusteluna on se, että ensimmäisessä äänestyksessä erään henkilön katsottiin lietsoneen pelkoa, jonka mukaan joku olisi joka tapauksessa menettämässä työpaikkansa. Uusintakierros pidetään maanantaina aamulla. Sandralla on viikonloppu aikaa tavata työtovereitaan ja yrittää vedota heitä äänestämään Sandran työpaikan puolesta bonuksen sijaan.
Tehtävä ei ole helppo, ja vaikka Sandran asia on oikeutettu, ottaa se häntä henkisesti koville. Työkaverien yksitellen kertoessa omista taloudellisista ahdingoistaan tai syistään pitää kiinni bonuksesta, ei Sandra voi olla kokematta syyllisyyttä pyrkimyksestään saada heidät valitsemaan toisin. Tarina kuvaa osuvasti, kuinka yksiselitteiseltä tuntuva oikeudenmukainen päätös Sandran työpaikan puolesta ei ole itsestäänselvyys, sillä jokainen punnitsee valintojaan oman elämäntilanteensa kautta. Vaikka jossain määrin kyse voi olla ahneudesta ja oman edun tavoittelusta, on päätösten taustalla myös rahan tarpeesta kumpuavaa aitoa epätoivoa.
Elokuva tarkastelee kuinka ihmiset perustelevat päätöksensä itselleen ja Sandralle, ketkä pystyvät elämään rauhassa oman valintansa kanssa ja kenelle on tärkeää moraalinen voitto. Vapaan valinnan vaikeus ja vastuu voi olla yllättävän suuri ja epäitsekkyydellä on hintansa, kuten Sandrakin tulee huomaamaan.
Kaksi päivää, yksi yö on Marion Cotillardin juhlaa. Ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Jean Pierre-Dardenne ja Luc Dardenne ovat ensi kertaa kiinnittäneet elokuvaansa maailmanluokan tähden. Cotillard luo herkän ja sydämellisen roolityön, jossa on jatkuvasti läsnä aitouden ja realismin tuntu. Cotillard kannattelee tarinaa tunteella, josta pienin sävyin syntyy vaikuttavia kohtauksia. Arkisen elämän tunnelmaa ja kipupisteitä tavoitetaan osuvasti.
Elokuva on vähäeleisen hillitty, pitkistä kohtauksista muodostuva väkevä draama. Cotillardin lisäksi sen vahvuus on puhutteleva käsikirjoitus, josta jää paljon kiinnostavaa ajattelemisen aihetta. Useiden erilaisten näkökulmien käsittely luo juonellista rikkautta ja osoittaa vahvasti, kuinka monimutkaista ja vaikeaa puhdas epäitsekkyys tai lojaalius voi olla. Ihmisten tukeen ei aina voi luottaa, mutta toisaalta todelliset ystävät eivät jätä pulaan.