Cannesin elokuvajuhlilla vasta vuodesta 2015 jaettu L’Œil d’or -palkinto, suomeksi käännettynä Kultainen silmä, on dokumentaarisen elokuvan pääpalkinto. Nuorella palkinnolla palkittiin tänä vuonna persoonallinen, Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleillakin nähty ranskalaisdokumentti Kasvot, kylät.
Elokuva on kahden näennäisesti erillaisen taiteilijan yhteinen luomus. Katuvalokuvaaja, graffiti- ja muraalitaiteilija JR yhdistää voimansa legendaarisen elokuvaohjaaja Agnés Vardan kanssa. Yhdessä omien sukupolviensa kapinalliset lähtevät kiertämään Ranskan maaseutua ja tapaamaan tuikitavallisia ranskalaisia ihmisiä.
Käsikirjoittamattomissa kohtaamisissa JR ottaa tapaamista ihmisistä kuvia samalla kun he yhdessä Vardan kanssa keskustelevat kohtaamansa henkilön kanssa mistä tahansa. Myöhemmin alkaa kohtaamisen performatiivinen osuus, kun valokuvista tehdään valtavia suurennoksia joita liimataan talojen ja rakennelmien seiniin. Kuvan kohde saattaa päästä istumaan jopa itsensä sisälle.
Vardan ja JR:n keskinäinen suhde nousee elokuvan kantavaksi voimaksi. 89-vuotias Varda muistelee paikoitellen vanhaa ystäväänsä Jean-Luc Godardia, joka nousee vahvasti hänen mieleensä 55 vuotta nuoremman matkakumppaninsa vuoksi. Muistelot jäävät Kasvot, kylät -dokumentissa kuitenkin vähäiseksi, koska pääosassa on ennen kaikkea nykyisyys ja tuleva – menneisyys esittää elokuvassa vain sivuosaa ja toimii heijastuksena nykyisyydelle.
Mikäli näyttävän dokumentin kyytiin pääsee mukaan, Ranskan pikkukylät välittyvät katsojalle aina tuoksuista lähtien. Varda ja JR nauttivat olostaan ja yhteisistä hetkistään: he ovat samalla aaltopituudella, eivätkä vain huumorinsa puolesta. He opettavat ja oppivat toisiltaan, mutta myös kohtaamiltaan ihmisiltä. Elokuvan lähdöstä ei kuitenkaan kannata myöhästyä. Mikäli sitä ei hyväksy alusta alkaen, elokuvasta ei todennäköisesti saa irti paljoa.
Kasvot, kylät on hidastempoinen ja hyvin eurooppalainen elokuva. Valtavirran ystäviä se saattaa pitkästyttää, oli takana sitten kuinka idealistinen viesti tahansa. Dokumentti on yhteiskunnallinen, vaikka sillä ei ole kirkuvaa väitettä – väite on ikään kuin luettava rivien välistä. Siinä missä Michael Mooren dokumentit ovat käytännöllisiä ja selvästi väitteen asialla, Kasvot, kylät toteuttaa työnsä sivustakatsojan asemasta, taiteellisesti ja tyylikkäästi.
Elokuvan hienoon visuaaliseen antiin antaa lisänsä nimellä -M- tunnetun rock-muusikko Matthieu Chédidin hieno soundtrack. Hänen musiikkiaan on voinut aiemmin kuulla muun muassa Bellevillen kolmoset -elokuvassa vuonna 2003.
Kuten eräs ohikulkija osuvasti toteaa – taiteen kuuluu yllättää.