Marja Pyykön (Sisko tahtoisin jäädä) toinen pitkä elokuva on musta komedia lappilaisesta kylästä ja sen eksentrisistä asukkaista. Eletään 1970-luvun alkua, jolloin presidentti Urho Kekkonen oli vallankahvassa tukevammin kuin koskaan. Elokuvassa palvotun ja vähän pelätynkin presidentin odotetaan saapuvan lappilaiskylään vierailulle, mikä ajaa paikkakuntalaiset arktisen hysterian partaalle.
Kyläyhteisön esittelee katsojille teini-ikäinen Sylvi (Wilma Rosenqvist), joka on paitsi elokuvan kertoja myös sen eräänlainen päähenkilö. Sylvillä on elämässään vain yksi päämäärä: päästä pois kotikylästä. Kallion ilmaisutaidon lukiota käyvä Rosenqvist näyttelee lakonista lappilaistyttöä raikkaan luontevasti.
Mehevimmät sivuroolit on varattu naisille. Sylvin Alli-äiti (Merja Larivaara) on kuin roisimpi lappilaisversio Fakta homma-sarjan Pirrestä. Alli aikoo kestitä Kekkosta omistamassaan baarissa ja haaveilee presidentin myöntämästä maakuntaviiristä. Kilpailevaa ohjelmaa on järjestämässä kunnan apulaisinsinöörin hienosteleva ja todellisuuspakoinen Maija-vaimo (Marjaana Maijala), jolle elämä syrjäisessä tuppukylässä tuntuu toisinaan ylivoimaiselta kestää.
Miina Turusen synkkä terveydenhoitaja pyöräilee paikasta toiseen kuolema kintereillään, Kristiina Elstelän höpsähtänyt kirjastotäti latelee erilaisia tilanteeseen sopivia tai sopimattomia listoja. Aake Kalliala ja Jukka Puotila näyttelevät Olavia ja Annelia, kodassaan hempeilevää homoparia, joka ei voi näyttää tunteitaan julkisesti yhtenäiskulttuurin hallitsemassa Kekkoslandiassa.
Kekkonen tulee! perustuu Pia Pesosen novellikokoelmaan Urho Kekkonen Strasse ja erityisesti sen kertomukseen Allin baari. Käsikirjoituksesta vastaa Elias Koskimies. Tyylilajiltaan elokuva muistuttaakin Koskimiehen toissavuotista esikoisohjausta Likainen pommi.
Muuten esikuvat taitavat löytyä pikemminkin muista Pohjoismaista kuin Suomesta. Ruotsin lisäksi etenkin Norjassa ja Islannissa on tehty 2000-luvulla komedioita, joissa syrjäseutujen elämää kuvataan mustan huumorin ja vahvan tyylittelyn keinoin.
Pyykön elokuvassa on hitunen samaa vinksahtaneisuutta kuin esimerkiksi norjalaisen Erik Smith Meyerin kulttimainetta nauttivassa Lappi-farssissa Svidd neger (2003), joka tosin kurottaa groteskiudessaan paljon syvemmälle pohjoisen hulluuden syövereihin.
Toki Kekkonen tulee! hyödyntää vaikutteita myös kotoisilta Lapin kuvaajiltamme, kuten Timo K. Mukalta ja Kalervo Palsalta. Esimerkiksi Iina Kuustosen ristille ripustautuva, syntejään katuva Sinikka on hyvin mukkalainen hahmo.
Elokuvan suurin ongelma on se, että hahmot jäävät näennäisestä herkullisuudestaan huolimatta karikatyyreiksi. Kenessäkään – ehkä Sylviä lukuun ottamatta – ei tunnu tapahtuvan mitään syvenemistä. Tästä syystä elokuva ei kosketa tunnetasolla, vaikka muodollisesti pätevä onkin.
Kekkonen tulee! ei myöskään ole yhtä hauska kuin vaikkapa Dome Karukosken niin ikään Lappiin sijoittunut Napapiirin sankarit (2010), jossa oli puutteistaan huolimatta vastaanpanematonta rentoutta. Kekkoselokuvan huumori on teoreettisempaa: vaikka sen tajuaa oivaltavaksi, se ei silti naurata.
Kekkonen tulee! -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa