Kon-Tiki

19.4.2013 10:44
MAA / / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 19.04.2013

Biologi ja seikkailija Thor Heyerdahl (1914–2002) on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista norjalaisista. Lauttamatka halki Tyynenmeren nosti hänet suurten löytöretkeilijöiden rinnalle.

Heyerdahlin Kon-Tiki-retkikunnan matkasta kertovaa kirjaa on luettu sukupolvesta toiseen kuin suurta seikkailuromaania. Aiheesta on tehty myös dokumenttielokuva, joka voitti vuonna 1951 parhaan dokumentin Oscarin.

Nyt kyseessä on kuitenkin draamaelokuva, joka myös pääsi Oscar-gaalaan. Kon-Tiki oli ehdolla parhaaksi vieraskieliseksi elokuvaksi, mutta pystin sai ennakkosuosikki Rakkaus. Kon-Tiki ei olekaan Rakkauden veroinen mestariteos, mutta se on yhtä kaikki hienosti toteutettu elokuva, joka ansaitsi ehdokkuutensa.

Kon-Tiki-retkikunnan lauttamatkalla haluttiin osoittaa, että Polynesian saaret asutettiin Etelä-Amerikasta käsin. Heyerdahl ja hänen retkikuntansa rakensi balsapuusta lautan käyttäen sen valmistuksessa ainoastaan teknologiaa ja materiaaleja, jotka tunnettiin ennen Kolumbuksen aikakautta. Retkikunta purjehti lautalla 101 päivän matkan Etelä-Amerikasta Polynesiaan. Heyerdahl ei matkallaan pystynyt todistamaan varmasti teoriaansa, mutta hän osoitti että lauttamatka oli käytännössä mahdollista toteuttaa.

Heyerdahlilla oli monia muitakin tunnettuja tutkimusprojekteja, mutta tässä elokuvassa keskitytään nimenomaan Kon-Tikiin. Lisäksi elokuvassa kuvataan takaumin Heyerdahlin lapsuutta, ja myös vaimo (Agnes Kittelsen) nousee merkittävään rooliin.

Heyerdahl kuvataan peräänantamattomana miehenä, joka haluaa toteuttaa tutkimusmatkansa hinnalla millä hyvänsä. Sinnikkyys on tarpeen jo paljon ennen matkaa, sillä rahoitusta projektille on vaikea löytää. Mukaan lähtevä viiden miehen joukko on sekalainen. Yksi miehistä on täysi maakrapu, mutta hänen insinöörintaitonsa tekee Heyerdahliin vaikutuksen. Jääkaappien myynnillä elantonsa hankkiva Herman Watzinger (Anders Baasmo Christiansen) onkin Heyerdahlin miehistöstä mieleenjäävin. Muut retkikunnan jäsenet eivät juuri erotu joukosta, mutta eivätpä he historiankirjoihin Heyerdahlin tapaan ole jääneetkään. Heyerdahl on elokuvan keskushahmo, jota Pål Sverre Hagen esittää vähäeleisen vakuuttavasti ja samalla uljaasti.

Ohjaajakaksikko Joachim Rønning ja Espen Sandberg on rakentanut Heyerdahlin matkasta vaikuttavan elokuvan. Ohjaajatiimin vuonna 2006 ilmestynyt, Luc Bessonin tuottama lännenkomedia Bandidas oli vaatimaton esikoispitkä. Kon-Tiki sen sijaan osoittaa, että heillä on tarinankerronnan kykyjä ja visuaalista silmää. Käsikirjoitus sisältää lauttamatkan lisäksi paljon erilaisia aineksia, mutta tarina pysyy hyvin kasassa. Merellä tapahtuvat kohtaukset on kuvattu kauniisti ja ennen kaikkea hyvin uskottavasti. Elokuvassa käydään valtamerimatkan lisäksi muun muassa New Yorkissa ja Etelä-Amerikassa, ja kamera liikkuu tyylikkäästi eri puolilla maailmaa sijoittuvissa kohtauksissa. Elokuvan päätyttyä tekee välittömästi mieli etsiä käsiinsä Heyerdahlin kirja.

Kon-Tiki -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa