Kong: Pääkallosaaren yllä leijui varoitusmerkkejä jo melko aikaisessa vaiheessa. Elokuvan ensi-ilta oli sijoitettu alkukeväälle, vaikka se on ilmiselvästi kesäinen blockbuster-rymistely. Leffaan on myös pestattu tämän hetken kuumimpia näyttelijöitä. Kyynisimmät voivatkin ajatella, että isot nimet eivät astu näihin projekteihin ilman erittäin painavaa tilipussia eli mistään intohimoprojektista tuskin on kyse.
Trailerit eivät myöskään kertoneet elokuvasta mitään. Ennakkovideoiden perusteella leffa vaikutti olevan perinteinen cgi-toimintaraina, mutta samalla siinä tuntui olevan kauhuleffojen böö-säikäytyskohtauksia. Kevyttä huumoriakin löytyi. Rakkauselokuvana Kongia ei tosin myyty. Markkinointi ei ollut siis kaikkein onnistuneinta, joten elokuvateatteriin astui hieman sekavissa fiiliksissä.
Kong: Pääkallosaari ei viivyttele pitkään ennen kuin päästään näkemään leffan päätähti, tällä kertaa suurin piirtein Empire State Buildingin kokoinen King Kong. Kong esitellään helvetillisenä tuhovoimana, joka syö ja murskaa kirkuvia ihmisiä. Kun pakollisista inttistatisteista päästään eroon, jää jäljelle pieni ydinjoukko, jonka tutkimusmatka on yllättäen muuttunut eloonjäämistaisteluksi.
Tom Hiddleston esittää monipuolisen seikkailijaryhmän jäljittäjää, entistä SAS-joukkojen upseeria. Brie Larson on valokuvajournalisti ja rauhanaktivisti. Samuel L. Jackson yrmyilee karikatyyrinä hullusta jenkkiupseerista, joka tietenkin vääntää uhkaavasta tilanteesta oman henkilökohtaisen sotansa. John Goodman on Monarch-nimisen valtion mysteeriryhmittymän pomo. Ryhmäkemia on koetuksella, kun hahmot näkevät synkeän tilanteen eri tavoin.
Kong: Pääkallosaari sijoittuu vuoteen 1972, Vietnamin sodan päätösvaiheisiin. Ikivihreät sävelet rytmittävät leffan tapahtumia oivallisesti. Kuvaus on vauhdikasta, vaikka välillä joudutaan myös hieman sivuraiteille. Itse Kong on sopivan inhimillinen, ja jättihahmoon luo nopeasti tunnesiteen, josta on apua, kun saaren päävastustaja saapuu taistelutantereelle. Harmi vain, että nämä ”kallonmurskaajat” ovat täysin persoonattomia liskomatoörmelöitä, jotka eivät tunnu ollenkaan uhkaavilta. Tietokoneella luodut efektit ja kohtaukset ovat muuten ihan hyvän näköisiä. Mukaan mahtuu useita erittäin typeriä kohtauksia, ja ne ovatkin elokuvan hilpeintä antia.
Leffa on nimittäin hölmö. Se on paikoittain jopa idioottimainen ja siksi se viihdyttää parhaalla mahdollisella tavalla. Älyvapaille kohtauksille ja typerälle huumorille (joka menee usein maalinsa ohi) huomaa nauravansa. Ohjaaja Jordan Vogt-Robertsin parhaita neronleimauksia on käyttää toiminta- ja hirviöleffojen kliseitä melko luovalla tavalla. Elokuva yllättää tuttuihin kohtauksiin sijoitetuilla pienillä twisteillä. Kun katsoja ajattelee kohtauksen menevän tietyllä tavalla, tapahtuukin jotain yllättävää ja koko homma menee aivan päälaelleen. Nämä pienet neronleimaukset ovat lopulta elokuvan suola, joka nostaa sen keskinkertaisuudesta nautinnon puolelle.
Ihminen on edelleenkin luomakuntaa tuhoava virus ja tämä onkin Kong: Pääkallosaaren ainoa sanoma. Toisaalta Kong avaa ovet eräille muille tulokkaille. Kannattaa jäädä lopputekstien ajaksi teatteriin.