Kovasikajuttu

3.5.2012 10:26
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 04.05.2012

Dokumentaristi Jukka Kärkkäinen näki punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät tv-uutisten loppukevennyksessä vuoden 2009 lopulla. Näky oli niin kiehtova, että Kärkkäinen lähti melkein siltä istumalta tekemään yhtyeestä dokumenttia yhdessä kollegansa J-P Passin kanssa.

Yhtyeen muodostavat kitaristi Pertti Kurikka, vokalisti Kari Aalto, basisti Sami Helle ja rumpali Toni Välitalo. Nelikolla on suurten rock-yhtyeiden tavoin viha-rakkaus-suhde toisiinsa, kun samat naamat pyörivät jatkuvasti ympärillä. Kappaleiden lyriikat kertovat punk-perinteiden mukaisesti ihmisten oikeuksia sortavasta valtiovallasta ja omasta pahan olon purkamisesta.

Pertti Kurikan Nimipäivissä on kuitenkin kaksi asiaa, jotka erityisesti tekevät siitä oman dokumenttielokuvan arvoisen tapauksen. Yhtye on, kuten Sami Helle asian ilmaisee, ”yksi Suomen parhaimpii ja tullaan aina olee”. Niin, ja kaikki neljä ovat kehitysvammaisia, jotka ovat yhdessä ponnistaneet levyttäväksi ja keikkailevaksi musiikkipumpuksi kehitysvammaisten hyvinvointia edistävän Lyhdyn musiikkipajalta.

Dokumentissa nähdään bändiharjoituksia, keikkoja ja mitä kaikkea punkkarit ovat lyhyen musiikkiuransa aikana jo ehtineet saavuttaa. Ja se ei ole ihan vähän se, Nimipäivät-ummikoille sen enempää paljastamatta.

Ennen kaikkea Kovasikajuttu raottaa kuitenkin verhoa kehitysvammaisuuteen ilmiönä. Keitä nuo oudosti käyttäytyvät ja hassun näköiset ihmiset oikein ovat, ja miten he oikein kehtaavat käyttäytyä sosiaalisen normiston vastaisesti? Dokumentti antaa mahdollisuuden rauhassa tirkistellä, nauraa ja katsoa neljää erilaista kehitysvammaista.

Elokuva ei syyllistä katsojaa, ilku kohteilleen tai ylidramatisoiden hae heille sääliä. Kaikille ihmisille tutut tunnetilat tulevat pintaan Nimipäivienkin joukossa, ne vain näytetään perus suomalaista uskaliaammin. Punkkarimiehet ovat vuosien saatossa oppineet elämästä ne olennaisimmat asiat: elämän ilon ja oikeudenmukaisuuden tarpeen sekä naisten suhdanteille alttiin luonteen. Tirkistelyn lopputulos onkin, että mitään tirkisteltävää ei ole – on vain yksilöllisyyttä.

Tylsä dokumentti ei silti ole. Draaman kaari on taiten rakennettu sekä kulkemaan käsikynkkää yhtyeen menestyksen kanssa että paljastamaan yhtyeen nimihenkilön, Pertti Kurikan elämäntarinaa pala palalta. Neljän päähenkilön elämän merkittävimpien tapahtumien kohtauksista päästään aina joko juuri mainitun asian purkamiseen aiheesta kertovan kappaleen avulla tai muuten tärkeään lavaesiintymiseen.

Musisointia taas seuraa aina dokumenttivaihe. Kappaleet rytmittävät hyvin kokonaisuutta, ja paikoin se onkin itse elokuva, joka tunkee tielle. Kun yhtye on selvästi pääsemässä vauhtiin ja aloittamassa uutta mehevää riffiä edellisen live-biisin päätyttyä, Kovasikajuttu leikkaa takaisin takahuoneen pulinoihin. Poikia ei koskaan päästetä täysin irti villiinnyttämään elokuvateatteriyleisöä useamman kappaleen verran peräkkäin.

Vaivihkaisen opettavaisuuden lisäksi Kovasikajuttu on hyvin hauska. Se on hauska, koska päähenkilöt ovat hauskoja ihmisiä. Se on myös hauska, koska päähenkilöt ovat hauskoissa tilanteissa. Ja se on hauska, koska päähenkilöt ovat kehitysvammaisia, joiden ilmaisuun harva on tottunut.

Kovasikajuttu -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa