Kukkulan tyttö, sataman poika

28.9.2012 08:59
MAA VUOSI GENRE , , ENSI-ILTA 28.09.2012

Studio Ghiblin animaatioelokuvista muistetaan yleisesti parhaiten fantasia-aiheiset tarinat, pääasiassa maestro Hayao Miyazakin ohjaamat. Mutta silloin tällöin studio julkaisee myös maanläheisempiä elokuvia, nuorisolle suunnattuja romansseja. Uutuuden ohjaajana toimii Miyazakin poika Goro, joka on työstänyt isänsä tekemästä käsikirjoituksesta valoisan ja nostalgisen elokuvan, jossa kuitenkin vaivaa taianomaisuuden puute.

Merenrantakukkulalla asuva nuori Umi Matsuzaki nostaa tervehtivän lipun salkoon joka aamu ulapalle päin. Kyseessä on kunnianosoitus tytön sota-aikaan merillä kuolleelle isälle. Liputuksen huomaa myös laivalla asuva poika Shun Kazama, joka lähettää Umille flirttailevan runon paikalliseen lehteen. Samaa lukiota käyvät teinit eivät ole kuitenkaan koskaan kohdanneet kasvotusten. Kun opiskelijakerhojen tyyssijana toimivaa klubitaloa uhkaa purkaminen, molemmat asettuvat vastustamaan päätöstä. Samalla nuoret alkavat kokea toisiaan kohtaan yhä vahvempaa vetoa. Mutta yhä kummittelevat menneisyyden haamut saattavat vesittää koko orastavan romanssin.

Goro Miyazaki on oppinut ohjaukseensa parempaa rytmitystä kuin mitä hänen turboahdetussa esikoiselokuvassaan Maameren tarinat nähtiin. Suurimman osan elokuvasta tuntuu kuitenkin vievän sateessa kuljeskelu ja menehtyneiden vanhempien muistelu. Ajoittain se on hieman pitkäveteistä seurattavaa. Paremmin onnistuu kerhotalon kunnostuksen kuvaus eläväisine yksityiskohtineen. Miyazakeille tyypillisesti hupaisia sivuhahmoja riittää. Etenkin asiaansa palavalla vakavuudella suhtautuva tulisieluinen filosofi on varastaa koko elokuvan.

Miyazakit liikkuvat romanssinsa kanssa hiukan kiusallisilla vesillä, ja sota-ajan aiheuttamat sukulaisuussekaannukset asettavat elokuvan keskeisen suhteen varsin tukalaan valoon. Nostalginen sävy viittaa siihen, että kyseessä ovat vanhemman Miyazakin omakohtaisten kokemusten tulkinta. Sen myötä herää kuitenkin kysymys, oliko kaikki ehdottoman tärkeää kuvata juuri animaation tavoin. Elokuvassa kun ei varsinaisesti ole oikeastaan mitään, mitä ei voisi yhtä lailla kuvata näytelmäelokuvana.

Kukkulan tyttö, sataman poika -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa