Land of Mine

28.4.2016 15:24
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 29.04.2016

Tanska vuonna 1945. Toisen maailmansodan lähestyessä vääjäämätöntä loppuaan joukko saksalaisia sotavankeja on saanut melko hyytävän tehtävän. Tiukan tanskalaiskersantti Carl Rasmussenin (Roland Møller) valvonnassa heidän odotetaan neutraloivan ja poistavan tuhansia Tanskan länsirannikolle asennettuja saksalaisia maamiinoja.

Toimeksianto on yksinkertainen: jos raivaajat jäävät henkiin, he saavat palata kotiin. Mutta pian on selvää, että suurelta osin vielä teini-iässä olevat sotilaat, jotka eivät ole saaneet tarpeellista koulutusta, eivät todellakaan ole aivan tehtävänsä tasalla.

Winston Churchill totesi tyypillisen hienovaraiseen tapaansa, että sotavanki on mies, joka on yrittänyt tappaa sinut ja epäonnistunut siinä – ja pyytää sitten sinua olemaan tappamatta häntä. Tanskalaiset saattoivat kieltäytyä juutalaisten karkottamisesta, mutta viiden natsimiehitysvuoden jälkeen ihmisillä ei juurikaan riittänyt sympatiaa sortajilleen. Lopputuloksena ainakin puolet saksalaisista sotavangeista menetti henkensä hoitaessaan ”velvollisuuksiaan”.

Jostain syystä virallisiin historian kirjoihin päätymättömien tositapahtumien inspiroimana Martin Zandvliet osoittaa, että kuka tahansa pystyy käsittämättömiin julmuuksiin riippumatta siitä, millä puolella hän on. Se on rohkea veto, sillä kuten Paweł Pawlikowskin Oscar-voittaja Idan etenkin kotimaassaan aiheuttama kohu osoittaa, kaikki eivät todellakaan halua tulla muistutetuksi kauan sitten unohdetuista synneistään – eivät varsinkaan, jos he edelleen mieltävät itsensä uhreiksi.

Sinänsä tanskalaisohjaaja ei juuri auo mitään uusia latuja, eikä hänen elokuvansa todellakaan ole ensimmäinen, joka kuvaa saksalaissotilaiden kohtaamia kärsimyksiä ja brutaateleja kohtaloita. Mutta vaikka Land of Mine (Under sandet) voi vaikuttaa hieman ennalta-arvattavalta – palkintoja ei ole luvassa, vaikka arvaisikin kokemuksiensa kovettaman Rasmussenin lopulta kehittävän isällisiäkin tunteita kaikista nuorimpia alaisiaan kohtaan – se on silti kieltämättömän tehokas.

Kun ihmisiä pistetään purkamaan maamiinoja paljain käsin, ei kannata epäillä etteikö raajoja lentelisi suuntaan jos toiseenkin. Silti Zandvliet tuntuu kiinnostuneemmalta tunteista kuin verisistä yksityiskohdista, ja vaikka elokuvalla on painavaa sanottavaa, se on myös äärimmäisen helposti katsottava. Mikä ei kauniisti sanottuna ole aina itsestäänselvää, jos sotaelokuvaa rasittaa tuskallisen historian painolasti, tai jos ohjaajat haluavat epätoivoisesti miellyttää mahdollisimman monia. Parhaina hetkinään Land of Mine suorastaan tihkuu jännitteitä. Mutta toisaalta, mitä muutakaan siltä voisi odottaa?

Zandvlietille on kunniaksi, että hän seuraa László Nemesin jalanjäljissä ja onnistuu kertomaan tarinan, jota ei ole nähty jo lukemattomia kertoja aikaisemmin. Toisaalta, kun uutuutta vertaa Zandvlietin toistaiseksi paremmin tunnettuun, palkitun Paprika Steenin tähdittämään draamaelokuvaan Applause (Applaus, 2009), on melko selvää, että hän vielä hakee ääntään.

Joka tapauksessa Zandvliet hallitsee työkalunsa – puhtaasti teknisestä näkökulmasta Land of Mine on todella mallikelpoista elokuvan tekemistä. Se näkyy erityisesti Camilla Hjelm Knudsenin hillityssä kameratyössä. Sortumatta juoruilemiseen voinemme sanoa, että ilmeisesti lopputulokselle tekee ihmeitä, jos on naimisissa oman kuvaajansa kanssa.

”Mieluummin he kuin me”, toteaa eräs elokuvan hahmoista tietyssä vaiheessa. Se on käsitys, jonka erityisesti tähän maailmanaikaan moni edelleen tuntuu jakavan. Zandvlietin elokuva ei ehkä ole mestariteos, mutta se muistuttaa, että loppujen lopuksi sota ei ole hyväksi kenellekään. Majuri Clipton varmaankin totesi sen parhaiten Kwai-joen sillassa: ”Hulluutta! Hulluutta!”

 

Land of Mine -elokuvan traileri

Lisää luettavaa